Satu Ekdahlin uratarina: “Minun kuuluu urheilla”

URATARINA: Satu Ekdahl

 

Minun tarina elää vielä. En ole vielä valmis. Tarinani ei ole täydellinen tarina ekonomi-kontekstiin, mutta ehkä se on inspiroiva tarina kasvun ja omalla polulla kehittymisen näkökulmasta.

 

Olen ollut aina kaikessa hyvä, mihin alan. En täydellinen, mutta hyvä. Koulunumeroni kehittyivät koulussa vuosi vuodelta. Luin ja opettelin, koska niin kuuluu tehdä. En silti keksinyt mitään, mitä haluaisin tehdä isona – mikä minua kiinnostaisi sen verran, että haluaisin opiskella sitä lisää. Olin löytänyt yleisurheilun ja telinevoimistelun ala-asteella ja ylä-aste-ikäisenä kisasin 20-vuotiaiden naisten 800 metrin viestijoukkueessa Suomen mestaruus-tasolla. Tykkään treenaamisesta ja kilpailemisesta. Mitä enemmän sitä tein, sitä enemmän siitä opin ja sitä enemmän sitä rakastin. Ajattelin noihin aikoihin, että kunpa voisin tehdä aina vain tätä. Olin kuitenkin maatilalta kotoisin vaatimattomista oloista ja sellaisesta arvomaailmasta, johon kuuluu kova työ ja työ, joka on työtä. Tuohon aikaan en osannut ajatellakaan mahdollisuutta, että olisin lähtenyt edistämään urheilu-uraani eteenpäin. Minulla oli fyysiset mahdollisuudet siihen – lihasteni tuottama räjähtävä voima oli kovempi kuin korkeushypyn EM-mitalistin. Huonon itsetunnon takia en tätä kuitenkaan tuohon aikaan sisäistänyt.

 

Hain lukioon ainoastaan sen johdosta, että ylä-asteen OPO sanoi niin. Lukio-ajan seurustelin ja kaahailin moottoripyörällä enemmän kuin opiskelin, mutta kirjoitusten ajan pystyin kuitenkin panostamaan opiskeluun sen verran, että sain ihan ok paperit. Pääsin papereilla suoraan Oulun yliopistoon lukemaan kemiaa. Miksi kemiaa? Siksi, koska olin lukiossa erityisen hyvä kemiassa ja kirjoitin reaalista täydet pisteet siitä. Ei se minua suuremmin kiinnostanut. Minua kiinnosti urheilu. Hain kolme kertaa liikuntatieteellisen osa-alueeseen, johon otetaan vuosittain 25 ihmistä. En päässyt. Kukaan ei kertonut minulle, että hae liikunnan opettaja-linjalle ja hae siirtoa myöhemmin. Opiskelin kaksi vuotta kemiaa Oulussa välttävin arvosanoin opiskellen kevätlukukauden tuleviin liikuntatieteen pääsykokeisiin ja mietin, että näin ei voi jatkua. Kävin ammatinvalintaohjauksessa vain saadakseni naurahduksen, että sinulla taitaa, tyttö, olla ongelma. Ammatinvalintatestin tuloksen mukaan kiinnostukseni jakautuu viiteen osa-alueeseen kuudesta. Normaalisti henkilön kiinnostus ja kyvyt keskittyvät kahteen osa-alueeseen kuudesta.

 

 

“En tiennyt Nokiasta silloin mitään”

 

Niinpä kolmannen lukuvuoden alkaessa päätin keskeyttää tilanteen ja laittaa opinnot jäihin ja ostaa moottoripyörän. ”Plan B”. Otin puhelinluettelon keltaiset sivut ja aloin soittelemaan itselleni työpaikkaa. Elettiin vuotta 1995 ja lama oli pahimmillaan. Silloinen poikaystäväni oli ollut toista vuotta työttömänä. Hän ei uskonut, että onnistuisin. Muistaakseni kolmas yritys, johon soitin, oli Nokia. En tiennyt Nokiasta silloin mitään. Soitin Nokian vaihteeseen ja minut ohjattiin tuotantopäällikön puheille. Hetken jutustelun päätteeksi sovittiin työhaastattelu samalle viikolle. Työhaastattelussa kerroin Opel Asconan kaasarin virittämisestä ja sen perusteella aloitin työsuhteen Nokialla seuraavalla viikolla. Olin Oulun Nokian Ruskon tehtaalla kokoajana kokoamassa tukiasemien yksiköitä. Työ oli erilaista, mutta sopi minulle. Työtä tehtiin kolmessa vuorossa ja kaikki työntekijät olivat ikäisiäni. Vitsit ja käytännön pilat lensivät. En kaivannut takaisin kemian luennoille. 10 kuukauden päästä, istuskellessani kaverin seurassa tupakkakopissa, minulle tultiin sanomaan, että ne hakee nyt Englantiin työnkiertoon ihmisiä ja sinne ehtii vielä tänään hakea. Riensin juoksujalkaa tuotantojohtajan puheille. Päivä taisi olla keskiviikko tai torstai. En tiennyt, että minut palkannut tuotantopäällikkö oli aloittanut komennuksen Englannissa ja minut valittiin viime hetkellä mukaan työnkiertoon. Lento oli seuraavana maanantaina.

 

Olin juuri vuokrannut itselleni uuden kodin, johon odotin muuttoa, ja nyt vuokrasopimus piti perua ja passi piti hommata. Vanhempani ajoivat Nivalasta hoitamaan muuton sillä aikaa, kun minä olin Suomen ja Englannin välisessä ilmatilassa. Olin lisäksi tietämättäni saanut ylennyksen ja Englantiin laskeutuessani vastasin Englannin Camberleyn tehtaan toisen generaation tukiasema-yksiköiden laadusta. Jäin kahden kuukauden työnkierron jälkeen komennukselle Englantiin. Minulla oli vapaat kädet tehdä mitä tahansa tuotannon laadun parantamiseksi. Se oli kova paikka 21-vuotiaalle nivalalaiselle nuorelle naiselle, jolla oli kohtuullisen huono itsetunto. Tappelin päivittäin viisikymppisten englantilaisten tuotantoinsinöörien kanssa – he eivät halunneet kenenkään parikymppisen tytöntyllerön tulevan muuttamaan heidän määrittämiä työtapoja. En tietysti keksinyt mitään itse, vaan toin parhaat käytännöt Oulun ja Dallasin tehtaalta Camberleyhin. Silti itkin melkein joka ilta vastapuolen käyttäessä aiheettoman terävää kieltä. Tästä ajasta on kuitenkin jäänyt urani parhaat muistot. Nautin tuotantojohtajan täyttä luottamusta ja tein parhaani parantaakseni tuotannon laatua. Ylitin itseni joka päivä. Opin uutta joka päivä.

 

 

Paluu Suomeen

 

Reilun vuoden komennuksen jälkeen palasin takaisin Suomeen. Oulun tehtaiden laatu oli 99,9%, joten työtä ei varsinaisesti ollut. Vajaan vuoden päästä hain toiseen yksikköön Nokialla. Kyseessä oli Nokian Fixed Switching yksikkö, joka kehitti lankapuhelin-keskuksia. Esimieheni oli pystyttänyt uuden tiimin, joka toimi operaattori-asiakkaiden ja tuotekehityksen välissä mahdollistaen läpinäkyvyyden vikojen korjauksiin ja seuraavien releasien sisältöihin asiakkaan näkökulmasta. Kyseessä oli urani ensimmäinen muutoshanke. Tämän jälkeen käväisin vajaan vuoden perhe-komennuksella Sveitsissä. Sveitsistä palattuani soitin edelliselle esimiehelleni ja jatkoin Nokiassa uraani. Tällä kertaa olin Nokia Networksissa (NET) kaikkia NET:in divisioonia palvelevassa yksikössä, joka kehitti NET:ille yhden, yhtenäisen tuoterakenteen, sitä hallinnoimaan kehitetyn prosessin sekä työkalun. (Product Data Management, PDM). Minä vastasin tuoterakenteen harmonisoinnista NET:issä. Neuvottelin kaikkien eri divisioonien tuotepäälliköiden kanssa ja onnistuin lopulta löytämään yhteisen sävelen kaikkien kesken. Elettiin vuotta 2000.

 

Tuotedata ja sen hallinta on olennainen osa toimivaa toiminnan ohjausjärjestelmää ja niimpä meidän PDM työt siirrettiin pian osaksi NET:in SAP-hankkeita. SAP hankkeet oli releasoitu Supply Logistics, SuLo, hankkeiksi, joissa SAP otettiin ensin käyttöön kaikissa NET:in tehtaissa maailmanlaajuisesti, sen jälkeen kaikissa myyntiyhtiöissä maailmanlaajuisesti ja lopuksi toimintaa edelleenkehitettiin. Toimiessani tuolloin ensimmäisessä maayhtiö-pilotissa PDM-projektipäällikkönä muistan, kun istuimme lounaalla Englannissa ulkona ja jotkut naureskelivat, että me tässä olemme world class, cutting edge ammattilaiset. En vielä silloin tiennyt, miten oikeassa tuo henkilö oli. PDM- ja SAP-projektien jälkeen esimieheni siirtyi Nokian puolelle ja minä siinä mukana. Meitä oli kertynyt melko tiivis porukka, jotka olimme ajaneet PDM- ja ERP-muutosta NET:in puolella ja siirryimme kaikki Nokian puolelle. Seuraava muutoshanke oli Nokian tuotekehityksen uudistaminen. Jorma Ollila oli hankkeen sponsori. Tavoitteena oli laskea tuotekehityskulut ja -aika kolmasosaan aiemmasta. Muutos kosketti kaikkia yli 11 000 tuotekehityksessä työskenteleviä henkilöitä ympäri maailman. Minä vastasin hankkeessa arkkitehtuuriprosessista, sen kehittämisestä ja käyttöönotosta Nokian divisioonissa. Tiimit kasvoivat ja sidosryhmien määrä kasvoi. Tässä hankkeessa opin muutoksen poliittisen ja valtataistelu-näkökulman. Tein tästä hankkeesta myöhemmin ekonomi-lopputyön ja pääsin haastattelemaan ihmisiä joka näkökulmasta ja sain varsin koherentin kuvan muutoksen rumuudesta. Osana lopputyötäni rakensin ihmisiin pohjautuvan muutoksen johtamismallin. Sain tutkinnostani tiedekunnan parhaan tutkinnon arvonimen ja stipendin. Suoritin tutkinnon kahdessa vuodessa. Sain jatko-opinto-oikeuden.

 

 

Yrittäjäksi

 

Vuonna 2009 alkoi Nokiassa YT:t ja niiden päätteeksi koko meidän osasto lakkautettiin. Me kaikki otimme paketit ja jokainen perusti oman yrityksen. Meidän osastosta minä olin ”junnuin”, sillä minun Nokia-urani oli kestänyt vain 13 vuotta. Muiden urat olivat yli 20 vuotta. Meidän poppoo oli se poppoo, joka kauhulla katsoi videota, jossa Apple oli kehittänyt ruokapöydän kokoisen kosketusnäytön. Veimme huoltamme tuolloin Nokian johdolle. Meidän poppoo oli myös se, joka kehitti kahdessa päivässä kilpailevan platformin, jolla pystyi soittamaan. Tämä oli osoituksena siitä, että Nokian Symbian platform oli liian kompleksinen ja liian kallis ja sen arkkitehtuuri oli mahdoton. Tämäkin huoli vietiin Nokian johdolle. Kun sitten lopulta koko meidän osasto lakkautettiin, kaikki kokivat sen henkilökohtaisena loukkauksena.

 

Perustin vuonna 2009 yrityksen, jossa tarjosin muutoksenjohtamis- ja hankkeenjohtopalveluita sekä erikoisosaamista operatiiviseen kehittämiseen. Ensimmäinen asiakkaani oli Nokia. Tulin Nokiaan vetämään massakustomointihanketta, jossa muutettiin toiminta ja järjestelmä kaikissa Nokian tuotekehitys-, tehdas- ja maayhtiö-siteilla. Muutos kosketti 70 sitea ympäri maailman ja tuhansia ihmisiä. Kyseessä on urani kompleksisin hanke. Sovelsin kaikkea lopputyössäni ja empiirisesti oppimaani muutoksen johtamisesta tässä työssä.

 

 

“Rakastuin purjehdukseen”

 

Olin muuttanut Helsinkiin vuonna 2009 syksyllä. Seuraavana kesänä ilmoittauduin purjehduskurssille, sillä olin yli 10 vuotta odottanut sitä. Työkiireiden ja jatkuvan matkustamisen johdosta en ollut aiemmin ehtinyt. Vuoden 2010 kesän lopussa pääsin kroatialaiseen harrastaja-kisatiimiin mukaan – 11 kroatialaisen miehen kanssa. Reissasin talven 2010-11 kisaamassa kerran kuukaudessa Kroatiassa. Keväällä 2011 sain yritykselleni purjehduksen kautta toimeksiannon WWF:lle. Muutin Kroatiaan ja jatkoin treenaamista ja kisaamista kahdessa eri tiimissä sekä treeniä Olympia-luokan veneellä kroatialaisen valmentajan johdolla. Edistin WWF:n toimeksiantoa matkustaen ympäri Balkania ja Välimeren maita ja rakastuin päivä päivältä enemmän purjehdukseen.

 

Vuoden päästä tuumasin, että minun on palattava Suomeen ja opittava enemmän, sillä kielimuuri kuitenkin mahdollisti purjehdusosaamisen kehittymisen vain tiettyyn pisteeseen asti. Suomeen palatessani minua jännitti, pääsisinkö mihinkään tiimiin mukaan, kun en tunne ketään. Huoleni oli kuitenkin turha. Liityin NJK-pursiseuran Match Race -keskukseen ja treenasin ja kisasin lähes viitenä päivänä viikossa usean eri tiimin kanssa. Kesällä minut pyydettiin mukaan X41-luokan veneen maailmanmestaruuskisatiimiin. Olin tietysti heti valmis. Kävikin ilmi, että tiimistä puolet oli ulkomaalaisia ammattipurjehtijoita. Minun rooli oli kastin alimmainen, eli floater. Olin painona veneessä sekä grindasin tanskalaiselle keulapurjeen trimmerille apuna spinaakkeria. Veneessä oli yksi periaate: ”hiljainen vene on voittava vene”. Veneessä ei saanut puhua. Kaikki kommunikointi hoidettiin katseilla ja puhuminen oli sallittu vain muutamille avainrooleissa oleville. Yhdentoista päivän aikana meistä hioutui johtamisesta tuttu ”Super Tiimi”. Jokaisella oli tärkeä rooli ja jokaisen tehtävä oli olla täydellinen omalla tontillaan. Voitimme maailman mestaruuden. Tällöin minä aloin saamaan kiinni siitä, mikä minua kiinnostaa ja mitä minä haluan elämässäni tehdä. Minun tehtävä on olla ammatti-kilpapurjehtija.

 

Perustin Olympia-kampanjan Nacra 17-katamaraani-luokkaan nykyisen puolisoni kanssa. Saimme Englannista managerin ja meillä oli lista maailman huippupurjehtijoita meille valmentajaksi. Muutimme Espanjaan mahdollistaaksemme treenaamisen ympäri vuoden. Minä rahoitin Olympia-kampanjan yritykseni tuloilla ja lainarahalla siihen asti, että managerin hoitama sponsorointirahoitus astuisi voimaan. Toisin kuitenkin kävi. Manageri joutui nostamaan allokaatiotaan tanskalaisen ammattipurjehdustiimin kanssa 100%iin kesken kaiken ja hän joutui jättämään meidät yksin. Tämä sattui niin huonoon saumaan, että jouduimme muutaman kuukauden kuluttua keskeyttämään kampanjan ja palaamaan takaisin Suomeen.

 

Minä olin myynyt kaikki jakkupukuni ennen Espanjaan lähtöä. Koin niin vahvasti olevani vihdoin omalla polullani. Paluu Suomeen ja konsultointi-hommiin oli vaikea pala. Lopetin yritykseni ja siirryin työsuhteeseen Espoolaiseen Sofigate-nimiseen yritykseen vanhemmaksi neuvonantajaksi. Ajatukseni oli rahoittaa konsultointituloilla meidän jatkopurjehdus. Konsultointi on kuitenkin erittäin raadollista työtä, eikä siitä jää mehuja kovaan treenaamiseen. Erityisesti minun core-osaaminen liittyy muutoksen johtamiseen ja muutoshankkeet ovat erittäin kuluttavia. Meille sattui lisäksi ”nosedive”-purjehdusonnettomuus, jossa loukkasin polveni. Kahden epäonnistuneen leikkauksen jälkeen minut määrättiin lepoon.

 

Levon aikana olen käynyt läpi muutamat työuupumukset – sillä mitä tapahtuu henkilölle, joka on tottunut aina urheilemaan ja liikkumaan paljon ja joka määrätään lepoon? Olen perehtynyt terveyteeni, aktivoitunut Suomen ja Helsingin Ekonomeissa ja kouluttautunut Helsingin Kauppakamarin Hyväksytty Hallituksen Jäsen-kurssilla sen lisäksi, että olen oppinut lisää suomalaisista ja pohjoismaalaisista yrityksistä toimeksiantojeni kautta. Olen myös kristallisoinut sitä, mitä elämältäni haluan.

 

Minä olen Urheilija. Minun kuuluu urheilla. Olen tänä syksynä aktivoitunut yhteistyöhakemusten kanssa. Lähden liikkeelle kotikuntani yrityksistä, sillä minut tunnetaan siellä yleisurheilu- ja telinevoimistelutuloksistani. Toivon, että saan riittävästi yhteistyökumppaneita, jotta pääsen toteuttamaan nelivuotis-suunnitelmaani. Tavoitteenani on treenata ja kisata päätoimisesti pihassa odottavalla A Class-luokan yksin purjehdittavalla foilaavalla katamaraanilla ja kehittyä neljän vuoden aikana maailman TOP-10iin siinä. Luokka on rockstar-luokka. Siinä kehitetään purjehdusta ja kehitetyt asiat viedään isompiin luokkiin. A Class luokassa purjehtii maailman purjehduksen parhaat. Luokassa on vain muutamia naispurjehtijoita.

 

Tarkoituksenani on vielä tämän vuoden loppuun mennessä perustaa yritys, jonka kautta urheiluni rahoitan. Tarjoan yhteistyökumppaneilleni vastineeksi perinteisen näkyvyyden lisäksi neuvonantopalveluita yrityksen johtoryhmälle ja hallitukselle. Toivon, että siipeni kantavat.

 

Lue lisää: ekdahlracing.com

Instagram

Facebook

LinkedIn

 

****

 

Näissä blogeissa Helsingin Ekonomien jäsenet kirjoittavat omasta urastaan ja elämästään. Uratarinoiden tarkoituksena on tuoda esille ekonomiyhteisön moninaisuutta sekä inspiroivia urapolkuja. Haluatko tarinasi Ekonomivirtaan? Ota yhteys tiedottaja Matti Lepistöön, matti.lepisto@heko.fi