Näin korkoa korolle -ilmiö toimii kodin järjestämisessä
Kirjoittajat: Anna-Leena Hakuli, Caps Look Oy ja Mari Shrestha, Toimiva järjestys
Tiedät varmaan taloudesta tutun korkoa korolle -ilmiön, mutta tiedätkö, miten sitä voi hyödyntää kodin järjestämisessä? Arjessa pienet toistuvat teot kerryttävät korkoa korolle. Jokainen askel rakentuu edellisen päälle. Väitämme, että elämänlaatu paranee moninkertaisesti, kun automatisoit järjestyksen ylläpitämisen, eikä se vaadi aktiivista päätöksentekoa.
Rutiini se on huonokin rutiini
Meillä jokaisella on arjessa tuttuja rutiineja eli toimintoja, joita toistamme säännöllisesti. Automatisoidut tavat ovat usein hyödyksi, mutta kaikki rutiinit eivät tue tavoitteitamme. Esimerkiksi jos sinulla on tapana jättää kengät ja takit levälleen eteisessä kotiin tullessasi, oletko tullut ajatelleeksi, että olet luonut siitä rutiinin? Totutuilla tavoilla on tapana levitä perhepiirissä: lapset ottavat mallia vanhemmistaan ja osa tavoistamme periytyy sukupolvelta toiselle. Jos siis haluat pitää eteisen siistinä, koko perheen on sitouduttava opettelemaan uudenlaista tapaa toimia.
Yhdysvaltalainen menestyskirjailija ja rutiiniguru James Clear on esittänyt neljä periaatetta, joilla rutiineja voi rakentaa. Nämä periaatteet ovat: tee siitä ilmeinen, houkutteleva, helppo sekä tyydyttävä. Clearin periaatteita voi soveltaa myös kodin järjestämiseen: Järjestyksen tehtävä on tukea arjen rutiineja helposti toistettavalla tavalla.

Aivot rakastavat ennakoitavuutta ja järjestystä
Ihmiset suosivat rutiineja ja samoja kaavoja. Aivotutkimuksen mukaan aivot pyrkivät säästämään energiaa, joten tällainen automatisointi on energiatehokasta.
Aivotutkija Katri Saarikivi avaa aivojen ja kodin järjestyksen välistä yhteyttä: Aivot pitävät järjestyksestä, sillä silloin aistit rauhoittuvat. Vastaavasti sotkun näkeminen tarkoittaa, että pitää käsitellä tietoa. Sotku estää rentoutumisen ja lisää stressiä, mikä ylläpitää hermoston hälytystilaa ja heikentää ajattelua. (Katri Saarikiven haastattelu meilläkotona.fi 01/2026)
Päätösten minimointi kotona kannattaa
Kuinka tietotulvan kuormittamat aivot saadaan rentoutumaan kotona? Hektisen työpäivän jälkeen moni haluaisi saapua kotiin vain olemaan, mutta jo eteisessä tavarat huutelevat: Huomaa minut! Etsi minulle paikka! Jokainen lojumaan jäänyt tavara on aivojen näkökulmasta tekemätön päätös. Tällainen tiedonkäsittely kuormittaa aivoja. Lisäksi usein toistuva tavaroiden etsiminen aiheuttaa ylimääräistä kognitiivista kuormaa. Jo pelkästään aivojen energiatehokkuuden näkökulmasta olisi hyödyllistä, että kaikille tavaroille olisi looginen oma paikka, josta tavara löytyy ja johon se on helppo palauttaa. Tällä vähennetään päätöksentekoa arjessa.
Selkeä koti, rennompi mieli
Kun koti on epäjärjestyksessä, tarkkaavuutta on hankala suunnata. Hujan hajan olevat tavarat signaloivat keskeneräisyyttä, minkä hermosto tulkitsee uhaksi. Tämän vuoksi olisi hyvä saattaa asiat kerralla loppuun. Kun esimerkiksi takit ja kengät jäävät levälleen eteisessä, hermosto on jatkuvassa valmiustilassa, mikä voi hankaloittaa rentoutumista.
Miten eteisen epäjärjestys sitten ratkaistaan? Esimerkiksi näin: hanki pysty- tai avonaulakko takeille. Jos olet visuaalinen ihminen, käytä hetki aikaa silmääsi miellyttävän naulakon valintaan, jotta sitä on ilo katsella. Saatat huomata, että haluatkin pitää eteisen siistinä, kun se on helppoa ja nopeaa: samalla vaivalla kuin jättäisit takin lojumaan lattialle, ripustat sen naulakkoon.
Yhdestä pienestä muutoksesta voi alkaa positiivinen kierre. James Clear kertoo hittikirjassaan Pura rutiinit atomeiksi, että jos parannat toimintaasi vain prosentin päivässä, vuoden lopussa parannus on eksponentiaalisen kasvun takia 36,5-kertainen. Kun alat tehdä kodissasi pieniä toimintaa automatisoivia muutoksia, kodin tavararalli vähenee ja järjestyksen ylläpito sujuvoituu. Tätä tarkoittaa korkoa korolle -ilmiö kodin järjestämisessä. Tule kuulemaan lisää lounaswebinaareihimme!

Jos epäjärjestys häiritsee kumppaniasi enemmän kuin sinua, mitätöimisen sijaan osoita, että ymmärrät ja ole osa ratkaisua. Parasta mitä voit tehdä, on tukea ja sallia avun hankkiminen. Me ammattijärjestäjät olemme apuna erilaisissa järjestyspulmissa ja tavarahaasteissa. Kuvassa: Anna-Leena Hakuli ja Mari Shrestha
TULEVIA TAPAHTUMIA:
Kevennä elämää luopumalla menneisyyden tavarataakasta (ilmoittautuminen avautuu pian)
Pe 11.9.2026 klo 12.00-13.00
Webinaari
Ilmoittaudu mukaan: helsinginekonomit.fi/tapahtumat
TALLENNETÄRPIT:
Hyödynnä korkoa korolle -ilmiö kodin järjestämisessä
Tyylikäs juhlapukeutuminen ilman stressiä
Elämän välitilinpäätös: projektina elämänsiivous
Kirjaudu tallennekirjastoon: eLounge
Lue tämä ja muut jäsenlehden artikkelit digilehdestämme!
