Päättäjäksi päättäjän paikalle?

Helsingin Ekonomien hallitus johtaa yhdistyksen toimintaa puheenjohtajan vetämänä. Hallituksen koko on 9–12 jäsentä sekä puheenjohtaja. Hallituskauden pituus on kolme vuotta. Joka vuosi osa hallituksen jäsenistä on erovuorossa ja heidän tilalleen valitaan uusia jäseniä luotsaamaan yhdistyksen toimintaa. Hallitus ilmentää mahdollisimman laajasti jäsenkuntaa.

 

Kuka tahansa Helsingin Ekonomien jäsen voi asettua ehdolle hallitukseen. Tässä artikkelissa esitellään hallitushakijat, jotka ovat asettuneet ehdolle 4.10. mennessä. Yhdistyksen kokoukseen osallistuvat jäsenet päättävät valinnoista 28.11. Tänä vuonna myös etäosallistuminen päätöksentekoon on mahdollista.

 

 

 

Satu Ekdahl, 46

Senior Advisor, CIO Office, Sofigate

 

 

 

Haluan tuoda oman panokseni jäsenten osaamisen kehittämiseen, työelämässä kehittymiseen sekä yrittäjänä toimivien jäsenten aseman parantamiseen. Haluan tuoda lisäksi oman kansainvälisen kokemukseni Helsingin Ekonomeille ja näin parantaa jäsenten kansainvälistymismahdollisuuksia. Olen käynyt ”Hyväksytty Hallituksen Jäsen” -kurssin.

 

Jerkko Eskelinen, 44

Yrittäjä, Floordecor

 

 

Olen kiinnostunut verkostoitumisesta ja haluaisin oman tekemiseni lisäksi edistää muidenkin ekonomien verkostoitumista. Minua kiinnostaa seurata ja osallistua erilaisiin työelämäkysymyksiin, kuten työssä jaksamiseen ja työn palkitsevuuteen. Yrittäjätaustastani on hyötyä hallitustyöskentelyssä. Järjestötoiminnan logiikka on myös tuttua.

 

 

Renja Gauriloff, 35

Kehityspäällikko

 

 

Edelläkävijyys vaatii rohkeutta, epävarmuuden sietokykyä ja periksiantamattomuutta. Näitä on tarvittu työssäni kehityksen, vastuullisuuden ja hankinnan parissa niin teollisuudessa kuin kaupan alalla sekä asuessani ulkomailla, viimeksi Kiinassa. Haasteisiin löytyy aina ratkaisu, vain muutos on pysyvää.

 

 

Rita Huttu, 48

Toiminnanjohtaja

 

 

Olen kokenut yhdistystoimija sekä tuore ekonomi. Työssäni toimin urheiluseuran toiminnanjohtajana. Toisin mukanani hallitustyöhön kokemusta yhdistystyöstä ja siitä mitä on opiskella ekonomiksi aikuisiällä. Haluaisin nostaa esiin myös kolmannella sektorilla työskentelevien ekonomien asemaa.

 

 

Lauri Härkönen, 27

Business Controller, Bittium Technologies Oy

 

 

Vastavalmistuneiden ekonomien liittyminen yhdistykseen on saatava kasvuun. Hallituksessa tarvitaan myös jatkossa vastavalmistuneen näkemystä sekä intoa kehittää toimintaa yhä paremmaksi. Olen toiminut useissa erilaisissa luottamustehtävissä, joista yksi on Nuorten Ekonomien johtokunnan jäsen.

 

 

Kati Isomaa, 34

Tuotepäällikkö, Wihuri Oy Aarnio

 

 

Olen aktiivinen ja tehokas ekonomi. Olen toiminut kuusi vuotta Business Partners -kerhon johtokunnassa, joista viime vuodet puheenjohtajana. Puheenjohtajuuteni huippuhetki on ollut johtokuntamme valinta vuoden johtokunnaksi 2019. Minua kiinnostaa Helsingin Ekonomien monipuolisuuden ja näkyvyyden kehittäminen.

 

 

Janette Johansson

 

 

Olen myynnin ja markkinoinnin ammattilainen ja innokas kestävyysurheilija, jonka toinen jalka on vahvasti kallellaan triathlon-harrastukseen. Itseni kehittämisestä olen nauttinut aina. Koulutukseltani olen KTM, TtM sekä AMK sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja.

 

 

Pasi Jokela, 50

Lehtori, judokerhon vetäjä, Helsinki Business College Oy

 

 

Olen toiminut Suomen Ekonomien ja Helsingin Ekonomien nimitystoimikunnassa – myös pj:nä, Kehonkohentajien varapj:nä ja Lounais-Hämeen Ekonomien hallituksessa. Osaamiseni koostuu yrittäjämäisen markkinoinnin, elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin teemoista, joita haluan käyttää jäsenten hyväksi.

 

 

Anna Junnila, 43

Vice President of Nordics, The Baltic States & Russian Federation, HelmsBriscoe & Axioms

 

 

Meidän osaamisen yhdistämiselle on nyt suurempi tarve kuin koskaan ennen, ja haluaisin kehittää ekonomistien growth hackatons, alustat joilla voimme konkreettisesti muuttaa tulevaisuutta paremmaksi meille kaikille ekonomisteille ja yrittäjille tai yritysmielisille. Yhteisöllisyyden rakentaminen edellä!

 

 

Pinja Parkkinen, 25

Distribution and Marketing Coordinator, AIG Europe S.A.

 

Olen yhteistyökykyinen tiimipeluri. Uskon, että monipuolisesta taustastani (hallinnolliset tehtävät, myynti, tapahtumanjärjestäminen, markkinointi- ja jakelukordinaattorin tehtävät) olisi suurta hyötyä hallituksessa. Nämä yhdistettynä kiinnostukseen liiketoiminnan
kehittämistä kohtaan tekisivät minusta sitoutuneen hallituksen jäsenen.

 

 

Heini Pekkala, 32

Marketing Manager, Frank Students Oy

 

 

Haluan kehittää erityisesti (opiskelija)jäsenten hyvinvointia, opintojen aloittamisesta työelämään asti. Mukanani tuon onnistumisia kokemukseni lisäksi rohkealla do, learn, repeat -asenteella mm. uusien yhteisöön kuulumisen keinojen, digitaalisen toimintaympäristön ja jäsenkokemuksen kehittämiseen.

 

 

Vesa Putula, 51

Sisäinen tarkastaja, Puolustusvoimat

 

 

Helsingin Ekonomien hallinnossa tulisi olla myös edunvalvonnallisiin kysymyksiin perehtyneitä henkilöitä, jos katto-organisaatio Suomen Ekonomit mielletään luonteeltaan ekonomien edunvalvontajärjestöksi. Helsingin Ekonomien ydintoimintaa on kerhotoiminta, josta hallituksen jäsenellä tulee olla kokemusta.

 

 

Mikko Suomalainen, 38

Järjestöasiantuntija, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

 

 

Olen yrittäjyyden pääaineesta Kuopiosta valmistunut ekonomi ja tuore isä. Olen viihtynyt päivätöissä järjestömaailmassa jo vuodesta 2011 asti. Minut kannattaa valita Helsingin Ekonomien hallitukseen, sillä olen hyvä organisoimaan asioita ja kova tekemään.

 

 

Laura Utti, 28

Konsultti, IBM

 

 

Hallituksen innokkaana ”muutoshakkerina” toisin uusia näkökulmia toiminnan kehittämiseen entistäkin monipuolisempaan suuntaan. Erityisesti digitaalisuus ja huomisen kilpailukyky ovat itselleni tärkeitä aihe-alueita. Missioni on luoda tulevaisuudesta mahdollisuus jokaiselle ekonomijäsenelle.

 

 

Pirkko Östring

Experienced Business Advisor

 

 

Olen strateginen riskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja toimitusketjun digitaalinen uudistaja, joka tuo hallitukseen innokkaan ja aloitteellisen otteen. Haastan vastuullisuuteen ja eettisyyteen. Tunnen talouden ja rahoituksen. Tuon hallitusosaamista: olen ollut Yritystutkimus ry:n hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana 10 vuotta.

 

 

TULEVA TAPAHTUMIA

 

Yhdistyksen kokous

Etänä tai paikan päällä

La 28.11. klo 11 alkaen