Tämän takia kannattaa hakea kerhon johtokuntaan

Helsingin Ekonomeissa toimii vuosittain lähes 200 vapaaehtoistoimijaa eri rooleissa mahdollistamassa toimintaa. Vapaaehtoistoimijoita kutsumme myös termillä luottamushenkilö.  Valtaosa luottamushenkilöistä vaikuttaa kerhojohtokunnissa, jotka mm. ideoivat ja toteuttavat tapahtumia. Tapahtumia toteutetaan vuositasolla noin 150 ja tänä vuonna ilmoittautumisia tämän artikkelin kirjoittamishetkeen mennessä on jo yli 8700.

 

Kerhojohtokunnat toimivat yhdistyksen hallituksen alaisuudessa ja niitä on tällä hetkellä 17. Kerhot keräävät yhteen erialojen osaajia ja keskittyvät esimerkiksi liikkeenjohtoon, taloushallintoon, finanssialaan, markkinointiin tai julkishallintoon. Johtokuntiin haetaan vuosittain uusia toimijoita.

 

Kysyimme johtokuntien jäseniltä, mitä kerhotoiminta on heille antanut. Näin he vastasivat.

 

 

 

”Kerhotoiminta on tuonut helpon, mielekkään ja hyödyllisen väylän ekonomiyhteisöön. Se on luonut uusia verkostoja ja kehittänyt ammatillisia taitojani laajemmaksi  unohtamatta laadukkaita ja hauskoja tapahtumia!” 

 

Jori Hurula, Nuoret Ekonomit

 

 

 

”Kerhotoiminnan kautta pääsee helposti tutustumaan uusiin mahtaviin tyyppeihin ja toteuttamaan ajankohtaisia tapahtumia. Kerhotoimintaan mukaan lähteminen voi keventää siirtymistä opiskelusta työelämään. Toiminta tukee myös ammatillista kehittymistä.” 

 

Lauri Härkönen, Nuoret Ekonomit

 

 

 

Ensinnäkin kerhotoiminta on tuonut elämääni ammatillista sosiaalisuutta. Kaikki me olemme ekonomeja, mutta kun kuulun oman työalani kerhoon, saan näkemystä omaan ammattialaani laajemminkin.  Saan myös ekonomiystäviä ja olen samanhenkisessä porukassa.”

 

Esa Alm, Julkishallinnon Ekonomit

 

 

 

”Kerhojen johtokunnissa pääsee verkostoitumaan samanhenkisten ihmisten kanssa ja käymään mielenkiintoisia keskusteluja. On palkitsevaa järjestää tapahtumia ammatillisen osaamisen teemoista, jotka kiinnostavat laajaa asiantuntijajoukkoa.” 

 

Suvi Matinlauri, Vaikuttajaekonomit

 

 

 

”Helsingin Ekonomit tarjoaa jäsenille loistavan mahdollisuuden kehittää osaamista veloituksetta osallistumalla kerhojen järjestämiin tapahtumiin. Tämä oli syy, miksi itse hain johtokuntaan, sillä halusin päästä auttamaan markkinointia-alaa ja tekijöitä kehittymään.”

 

Ritva Laine, Markkinointiekonomit

 

 

 

Toiminta aktivoi harmaita aivosolujani miettimään hyviä tilaisuuksia jäsenkunnalle. Toteuttaminen yhdessä muidenkin kuin ekonomien kanssa laajentaa mukavasti verkostoani.” 

 

Heikki Malinen, Järjestöekonomit

 

 

 

”Kerhotoiminta on antanut minulle paljon enemmän kuin etukäteen kuvittelin. On upeaa päästä järjestämään erilaisia tapahtumia! Inspiroivat ja innokkaat keskustelut johtokunnan kokouksissa ovat myös antoisia. Kokousten jälkeen on aina hyvä fiilis.”

 

Kati Isomaa, Business Partners

 

 

 

Yhdessätekemisen iloa, uusia ystäviä,  mielenkiintoisia kohtaamisia, laajentuneen verkoston ja onnistumisen kokemuksia. Omien ideoiden käytäntöön vienti tapahtuman viestinnästä asiakaskokemuksen varmistamiseen ovat parasta oppia mitä olen saanut.”

 

Tuula Salmi, Ekonominaiset

 

 

 

”Kerhojohtotoimikunnan kautta olen tutustunut mahtaviin ekonomikollegoihin, kasvattanut ammatillista verkostoani ja päässyt kehittämään sekä itseäni että ekonomiyhteisöämme yhdessä muiden johtokuntalaisten kanssa.”

 

Maria Niemelä, Markkinointiekonomit

 

 

 

”Toimiessani eri kerhojen johtokunnissa olen saanut tutustua fiksuihin ja mukaviin ihmisiin, verkostoitua sekä muutaman todella hyvän ystävän. Kerhotoiminnan kautta on löytynyt myös palkkatyöpaikka, koulutustoimeksiantoja, uusia tietoja ja taitoja kuten ensiapu sekä näkemystä monelta alueelta.”

 

Jukka T Virtanen, Kehonkohentajat

 

 

Kiinnostaako sinua luottamushenkilötoiminta Helsingin Ekonomien kerhojohtokunnissa? Kerhoihin haetaan uusia johtokuntien jäseniä kaudelle 2022-2023. Ilmoittaudu webinaariin kuulemaan, millaista kerhojohtokuntatoiminta on ja miten niihin voi hakea:

 

12.10. Näin haet kerhojohtokuntiin. Ilmoittaudu tästä>