Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt tätä kirjoittaessa 47 päivää. Sota on ollut äärimmäisen rajua ja väkivaltaista. Alle kahdessa kuukaudessa miljoonat ukrainalaiset ovat jättäneet kotinsa ja lähteneet etsimään turvaa. Jopa 2 miljoonaa on jo maan rajojen ulkopuolella, laukkuineen Euroopan junissa ja maanteillä.
Suomeen heitä saapuu laivoilla ja lentäen, satoja joka päivä. Sisäministeriö arvioi että Suomeen rantautuu jopa 80 000 apua hakevaa ukrainalaista.
Maaliskuun lopussa Odessan yöt olivat täynnä ilmahälytyksiä. Perhe pakkasi laukkunsa ja lähti kohti Suomea ja turvaa. Espoossa asui naapurin pojanpoika, hän lupasi auttaa. Moldova, Romania, Unkari, Slovakia, Puola, Liettua, Latvia, Viro – 7 päivää ja 7 pitkää yötä.
Suomalaiset ja muu Eurooppa ovat käärineet hihansa ja rakentaneet lyhyessä ajassa valtavan auttamiskoneiston. Viranomaiset, järjestöt, seurakunnat, vapaa-ehtoiset, tuhansia ja tuhansia ihmisiä. EU uudisti määräyksiään pikavauhdilla mm niin että ukrainalainen saa matkustaa ilman viisumia (Schengen-maissa), voi saapuessaan hakea poliisilta tilapäistä suojelua ja näin tehtyään saa heti työluvan. Suomessakin töihin voi mennä heti kun on ilmoittautunut poliisille ja saanut suojeluhakemuksensa käsittelyyn.
Hekolainen Anne halusi toimia ja tarjota asunnon pakolaisten käyttöön. Mutta miten? Migri tarjoaa asumista vastaanottokeskusten kautta, SPR ja seurakunnat tukevat sadoin tavoin mutta heiltä ei löydy majoitustukea. Lopulta löytyi vapaaehtoisten perustama yhdistys Kotimajoitusta turvapaikkaa tarvitseville ry. Heillä on alueryhmiä ja todella aktiivista toimintaa Facebookissa.
Matka halki itäisen Euroopan oli ollut uuvuttavan raskas. Perhe torkkui Tallinnan satamassa, iltalaiva Helsinkiin lähtisi pian. Suomessa odottava naapurin sukulainen kirjoitti jälleen viestin Kotimajoituksen faceen: nyt kaivataan majapaikkaa ja nopeasti. Anne oli seurannut FB-ryhmää jo muutaman päivän ja huomasi satojen avunpyyntöjen virrasta tuon viestin. Asiat loksahtivat kohdalleen. —- Tämä on tosi tarina ja vain yksi sadoista ja tuhansista samanlaisista. Apua tarvitaan – ja sitä annetaan.
Majapaikan lisäksi pakolaiset tarvitsevat paljon muutakin: ruokaa, vaatteita, patjoja, lääkkeitä. He saavat Migrin vastaanottokeskuksista sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita sekä vastaanottorahaa. Näitä tukemaan on syntynyt joukko vapaaehtoisten pyörittämiä “palvelukeskuksia” joista voi hakea sinne lahjoitettuja tarvikkeita. Kuntien verkosto ohjaa lapset kouluun, ilman yhteistä kieltä mutta ammattitaidolla.
Ennen kaikkea pakolaiset kaipaavat rauhaa ja turvaa ja siinä rinnalla tuloja eli työtä. Mikä vain työ kuulemma kelpaa hyvin.
Kirjoittaja: Anne Jääskeläinen