Helsingin Ekonomien ydin

Mikä on Helsingin Ekonomien ydin?

Kirjoittaja: Kati Isomaa, hallitus, Helsingin Ekonomit

Mikä on Helsingin Ekonomien ydin? Minäpä kerron oman näkemykseni. Hetken kuluttua. Muistellaan ensin, miten löysin ytimeen.

Oi niitä KY-aikoja! Olin Kauppakorkeakoulussa opiskellessani mukana KY-SUB jaostossa järjestämässä tapahtumia kansainvälisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille; KY-Speksissä; silloisessa kaupan opiskelijoiden ainejärjestön Aalto Retailin hallituksessa; huikeanhauskalla KV-viikolla järjestäjänä ja majoittajana; sekä naisten jalkapallojoukkueen FC-Kissojen hallituksessa. Ja kivaa oli! Muutin opiskelujen vuoksi Helsinkiin ja opin tuntemaan ison määrän muita opiskelijoita luottamustoimieni kautta. Samalla myös Helsinki tuli kuin huomaamatta yhä tutummaksi, erityisesti FC Kissojen jalkapallopeleihin eri puolelle Helsinkiä pyöräillessäni. Olin mukana myös HOAS-asuintaloni asukastoimikunnassa. Kuinka mukavaa olikaan oppia tuntemaan myös naapureita! Varsinkin jos sai asukasillan aikana idean lähteä soittamaan jokaisen asunnon ovikelloa ja kutsua asukkaita henkilökohtaisesti rohkeasti osallistumaan kerhohuoneen tapahtumaan, niin siinähän sai useamman tuttavan kertaheitolla.

Toki luottamustoimet vaativat aina myös aikaa ja energiaa, mikään kun ei tapahdu itsestään. Olen aina kuitenkin kokenut, että saan luottamustoimista enemmän kuin mitä niihin annan.

Ekonomiksi valmistumisen jälkeen KY-aktiviteetit päättyivät, ja nopeasti aloin kaivata jotain täytettä ilmestyneeseen vapaa-ajan tyhjiööni.

Onneksi uskaltauduin osallistumaan Helsingin Ekonomien tapahtumiin, ja niiden kautta innostuin hakemaan mukaan myös Helsingin Ekonomien kerhojohtokuntatoimintaan. Ja mihin se tie on minut vienytkään! Useaan mielenkiintoiseen tapahtumaan ja kohteeseen, jossa ei todennäköisesti olisi tullut vierailtua ilman Helsingin Ekonomeja. Ja kuinka usea ekonomi olisikaan jäänyt tapaamatta ilman näitä tilaisuuksia.

Helsingin Ekonomeilla on 18 eri kerhojohtokuntaa, joiden tehtävänä on järjestää tapahtumia Helsingin Ekonomien jäsenille.

Nyt minä sen kerron: Helsingin Ekonomien toiminnan ydin on siis tapahtumat ja niiden tekijät, eli kerhojen johtokuntien vapaaehtoiset.

Olen toiminut kahden kerhon johtokunnassa: Business Partnersissa ja Kehonkohentajissa. Tällä hetkellä olen Helsingin Ekonomien hallituksessa ja sitä kautta Järjestöekonomien ja Business Partnersin kerhokummi hallituksesta.

Aloitin Helsingin Ekonomien kerhojohtokunta-uraani Business Partnersin johtokunnassa vuoden 2015 alussa. Muistan edelleen, missä ravintolassa Helsingin keskustassa ensimmäinen kokous oli ja kuinka positiivisesti yllätyin heti ensimmäisessä tapaamisessamme kokouksen vapaamuotoisuudesta sekä innostavasta ja kannustavasta ilmapiiristä. Kiitos ilmapiiristä, ja ylipäänsä mahdollisuudesta päästä mukaan, silloiselle Business Partnersin puheenjohtajalle Marika Leinoselle. Olin odottanut muodollisempaa kokousta, ehkäpä hieman jopa jännittänyt että osaanko käyttäytyä. Mitä turhia! Myöhemmin toimiessani itse Business Partnersin puheenjohtajana, halusin nimenomaan ylläpitää tätä samaa rentoa, kannustavaa ja hauskaa tunnelmaa, johon jo Business Partnersin ensimmäisessä kokouksessa ihastuin. Kerhojohtokunnassa on myös mielekästä hyvin erilaisten ja eri-ikäisten ekonomien kanssa työskentely. Sitä ennen opiskeluaikanani luottamustoimeni kun olivat olleet hyvin pitkälti kouluyhteisöön sidonnaisia, mistä johtuen luottamushenkilö-kollegani olivat kanssani hyvin samanikäisiä. Samoin kauppiksessa opiskelijaväki tuntui olevan jollain tapaa kuitenkin melko homogeenista, ja valmistumisen jälkeen ymmärsin että ekonomien joukko onkin itse asiassa melko kirjava.

Ja kuinka upean inspiroivaa oli päästä järjestämään tapahtumia Helsingin Ekonomien jäsenille. Johtokuntalaisena koen saaneeni melko vapaat kädet tapahtuman toteuttamiseen juuri siitä aiheesta, mikä itseäni kiinnostaa. Ensimmäinen järjestämäni tapahtuma oli Mindfulness-aiheinen ja samana vuonna vein ekonomit myös vierailulle silloiselle työpaikalleni Fiskarsille. Toivottavasti kävijöillä oli tapahtumissa yhtä mukavaa kuin minulla.

Koska kuva kertoo perinteisesti enemmän kuin tuhat sanaa, haluaisin tässä kohtaa jakaa yhden tähänastisista kohokohdista kerhojohtokunta-ajoiltani.

Business Partners juhlisti vuoden 2021 Helsingin Ekonomien kerhojen välisen johtokuntakilpailun 2.sijaa osallistumalla Paints and Friendsin mukaansatempaisevaan maalaustyöpajaan Helsingissä. Kesäpäivä oli kaunis ja värien yltäkylläisyyden keskellä abstraktia taidetta syntyi kuin itsestään.

Tässä porukassa on selittämättömän hyvää yhteishenkeä, jota en olisi päässyt kokemaan ellen olisi aikoinaan rohkeasti hakeutunut kerhojohtokuntaan mukaan. En silloin täysin tiennyt mihin hain, mutta näin jälkeenpäin en voi olla muuta kuin onnellinen, että hain.

Yhteiskuvassa Business Partnersin hallituskummi Kati Isomaa sekä vuoden 2021 johtokuntalaiset (kuvassa Katin jälkeen vasemmalta alkaen) JiaJia Wu, Katriina Korhonen, Mia Paul, Juha Nupponen ja Samu Eskola. Työpajaan eivät päässeet osallistumaan Sauli Silvonen ja Satu Ekdahl.

 

 💡  Ole sinäkin rohkea! Kerhojohtokuntahaku on nyt auki. Voit myös ilmoittautua mukaan esimerkiksi kunkin kerhojohtokunnan nykyiselle puheenjohtajalle aina kerhon vuosikokoukseen asti tai jopa vasta vuosikokouksessa.

Yhdessä tekemisessä on voimaa. Olen onnellinen, että löysin tieni Helsingin Ekonomeihin.

Nähdään tapahtumissa!