Kirjoittaja: Mariitta Kangasniemi
Kruununhaan Yläasteen koulun ulko-ovi kolahtaa ovea auki pitävään palikkaan. Ovi on auki jumppaan tuleville ekonomeille. Portaat ylös pukuhuoneeseen, jossa jo muutama tuttu on muuttamassa treenivaatteita päälle ja muuttumassa jumppaaviksi kehonkohentajiksi. On alkamassa Kehonkohentajien jumppaajien tiistain treeni-ilta. On ollut alkamassa jo vuosikymmeniä. Ylhäältä jumppasalista kuuluu jo Saara Svedströmin kannustava ääni: ”Ja ollaan taas tiistaissa. Tervetuloa kaikille ja eiköhän lähdetä…” Musiikki kajahtaa, ja joukko aloittaa alkulämmittelyn.
Ekonominaisten jumppa starttasi yli 50 vuotta sitten, ja yhteistyö nykyisen vetäjän Saaran kanssa on kestänyt jo 40 vuotta. Kun kysyimme Saaralta, mikä on pitkän yhteisen ’jumppamatkan’ salaisuus, hän vastasi näin:
”Löysin ryhmän, jonka kanssa yhteistyö sujui heti. Olin tavannut sitoutuneen, innokkaan ja ystävällisistä jumppareista koostuvan ryhmän, joka ei kaihda kiitoksen ja hyvän palautteen antamista, jos on aihetta. Tiistai-illoista on tullut minulle aivan muuta kuin työilta, vaikka teenkin töitä sen onnistumiseksi. Lisäksi tiistai-illat ovat olleet hyvä vastapaino päivätyötä tehneelle liikunnanopettajalle.”
Alkuvuosina jumpattiin Helsingin kauppakorkeakoulun jumppasalissa. Silloin jumpparyhmiä oli kaksi 45 minuutin peräkkäistä ryhmää. Saara tuli ohjaajaksi suoraan äitiyslomalta. Molemmat ryhmät täyttyivät lukukauden alussa nopeasti, mutta paikkaa saattoi odottaa jonotuslistalta. Kauppiksen tiloista jouduttiin lähtemään, ja sen jälkeen on kierretty Arkadian koulun jumppasalin, Alexiumin ja parin muun keskustan jumppasalin kautta nykyisiin tiloihin Kruununhakaan Helsingin kaupungin vuokralaisena.
Jumppaajia ryhmässä on nykyään runsaat 40. Joukko ei ole kokonaisuudessaan aina paikalla, vaan joskus sattuu joku este samaan aikaan. Jumppailtaan sattuva este on yleensä kuitenkin todella houkuttava tai pakottava, jotta se menisi jumpan edelle. Mitään ikärajaa tai kuntovaatimusta ei ryhmään tulijoille tai ryhmässä jumppaajille ole, vaan ainoa kriteeri on ekonomijäsenyys. Mikä saa tämän lukuisan joukon eri-ikäisiä ja erilaisia naisia saapumaan joka tiistai vuodesta toiseen jumppaamaan? Kysyimme asiaa muutamalta aktiivilta jumppaiän molemmista päistä.
Sirpa Näkyvä, joka on ollut mukana yhtä kauan kuin Saara, kertoi seuraavaa:
”Siitä lähtien olen ollut mukana muutamaa pakollista taukoa lukuun ottamatta. Lähes vuoden olin ulkomailla töissä ja kahdella äitiyslomalla oli vähän taukoa. Kotona ja lähipiirissä tiedetään, että tiistai-illat ovat varattuja. Ryhmäliikunta sopii minulle. Yksin ei tule tehtyä. Hyvä vetäjä kannustaa myös koko ajan, että ’vielä vähän…’. Ja kun vierellä kaverit jaksavat, niin ei voi luovuttaa. Tunti on aina hyvin rakennettu: alun liikesarjat ja lämmittelyvaihe, käsipainoilla tehtävä oma osuus, sitten vatsaa, selkää jne., ja lopussa vielä ihanat venyttelyt ja rentoutusta. Suunnittelussa on otettu huomioon liikkeet ja vastaliikkeet, eivätkä paikat kipeydy. Ja mikä parasta: tunti on aina erilainen. Musiikki vaihtelee, ja Saara tekee itse mukana. Jotkut vetäjät valmistelevat kaudelle yhden tunnin, ja samaa sitten junnataan koko kausi. Vaan ei Saara. Hänellä on ihan uskomaton varasto ohjelmia, ja tunti tuntuu aina erilaiselta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän aina keksii jotain uusiakin liikkeitä.”
Uusia jäseniä on ryhmään liittynyt vuosittain. Petra Ahvenharju tuli kaksi vuotta sitten. Mikä sai hänet hakeutumaan Kruununhaan kouluun?
”Palasin äitiysvapaalta töihin ja etsin säännöllistä liikuntaharrastusta. Sain tietoa jumpasta HEKO-lehdestä ja nettisivuilta. Vastaanotto oli oikein lämmin. Yllätyin kyllä, kun kuulin, kuinka pitkä historia jumpalla on.” Myös Petralta ohjaaja saa suitsutusta: ” Jumppa on vastannut odotuksiani. Kivaa ja monipuolista perusjumppaa, lihaskuntoliikkeitä, mukavan ja menevän musiikin tahdissa. Saara on innostava ohjaaja, joka keksii joka viikko uudet kuviot ja kujeet. Kahta samanlaista jumppakertaa en muista olleen. Olen käynyt jumpassa säännöllisesti, enkä halua jättää viikoittaista jumppahetkeä väliin, ellei jotain välttämätöntä estettä ole.”
Helsingin Ekonomien viime vuonna saamissa kerhopalautteissa jumpan sisältö sai arvosanan 5, joka ei jätä varaa arvailuille. Saara mainitaan lähes kaikissa kommenteissa, eikä hänen ammattitaitonsa ja innostava persoonansa jää vaille kehuja. Jumppa on erään palautteen antajan jopa ainoa syy olla Ekonomiliiton jäsen. Myös Petra kertoo nauttivansa siitä, että jumpassa on aina iloinen ja rento meininki, mikä auttaa irti työelämän kiireistä. Varttuneemmat ekonomi-superladyt näyttävät inspiroivaa esimerkkiä siitä, että omasta kropasta ja hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta.
”Kesätauon aikana alkaa kroppa jo muistuttaa, että pitäisi päästä jumppaan”, kertoo Sirpa, ja jatkaa: ”Sama on, jos tulee este enkä pääse mukaan tiistaina. Olen jatkanut myös senkin takia, että mukana on niin kivoja, eri-ikäisiä jumppaajia. Vuosien varrella olemme tutustuneet, ja on mukava nähdä viikoittain. Jokainen tulee ihan sellaisena kuin on. Ja matkan varrella on itse kullakin ollut muutoksia elämässäni, sairauksiakin. Esimerkiksi saatan välillä huomata, että naapuri ei voikaan jotain liikettä tehdä, mutta vähitellen kunto palailee. Ikävät asiat jäävät pois mielestä edes hetkeksi, kun on keskityttävä tekemään liikkeitä ja askelsarjoja. Toki myös tukea saa, jos haluaa jutella. Ja elämän iloisia asioita jaetaan myös. Jos joku on ollut pois useamman kerran, tulee jo kysymyksiä, että mitä on tapahtunut… Liikunnan iloa sitä on tarjolla, ja siihen jää koukkuun.”
Yleisesti tiedossa on, että liikunnalla on terveyttä ja työelämässä jaksamista lisäävä vaikutus. Sen lisäksi, jos tehdään jumpastamme yhteenvetoa, voitaneen todeta, että tärkeitä – sekä syitä että seurauksia – lienevät kunnon koheneminen, lihasvoiman paraneminen ja liikkumisen joustavuus. Eikä vähimpinä: verkostoituminen tavalla, joka hitsaa yhteen, ja virkeä ja iloinen porukka, johon on aina tervetullut.
Kantaporukkaa, meitä vuosikymmeniä Saaran imussa kulkeneita on vielä iso joukko. Mukaan solahtaa vuosittain uusia jumppaan hurahtaneita. Joukko muuttuu, kasvaa, ja vuosien kuluessa saadaan uusia tuttavuuksia. Uudet voimat toivotetaan aina lämpimästi tervetulleiksi, ja sinne sitten on ihan pakko jäädä, eikä tiistai-illaksi voi ottaa muita menoja.
Jumpan viimeiset tahdit kajahtavat, ja stop! Ihana meno, ihanat venyttelyt lopuksi, käsipainot kolahtavat portaikossa odottaviin Saaran tuunaamiin säilytyslaatikoihin. Pukuhuoneeseen, suihku, vaatteet päälle ja hei-heit leideille. Kotimatkalle – ja takaisin ensi tiistaina.
Tämä artikkeli on Helsingin Ekonomien lehteen 3/2018 kirjoitetusta jutusta sivulla 28. “Ekonomi-superladyjen jumpan juuret ja nykypäivä” pidempi versio.