Marraskuussa 2018 astuin nimitysvaliokunnan eteen pitääkseni 3 minuutin pitchin, eli hissipuheen, miksi olisin oikea valinta Helsingin Ekonomien hallitukseen. ’Mun nimi on Oona Matinpalo ja olen luonteeltani luovuttaja’. Huoneen valtasi valehtelematta täysi hiljaisuus ja läsnäolijoiden silmissä saattoi paistaa epäuskoisuus.
Miten niin luovuttaja?
Meitä milleniaaleja kritisoidaan usein luovuttamisesta, ja syystäkin. Sukupolvemme on tottunut muutokseen, jonka lisäksi näemme siinä pikemminkin mielekkään mahdollisuuden uhan sijaan. Yleistäen voisi sanoa, että me nuoret haemme jatkuvasti uusia haasteita. Etenkin sukupolvemme tapa vaihtaa tiheään tahtiin työpaikkaa on saanut kritiikkiä luovuttamisen näkökulmasta. Tutkimuksien mukaan suurin osa sukupolvestamme tulee elämänsä aikana työskentelemään kymmenessä eri työpaikassa, tarkoittaen uutta työpaikkaa noin joka neljäs vuosi.
Konsultin työssäni joudun itse jatkuvasti kyseenalaistamaan oppimaani ja tekemistäni kehittyäkseni edelleen paremmaksi asiantuntijaksi. Työhöni on myös kuulunut saada asiakkaiden puolella ihmisiä muuttamaan toimintaansa. Toisin sanoen luovuttamaan jonkun vanhan mallin tai prosessin suhteen. Luovutan siis säännöllisesti ja saan ihmiset luovuttamaan proaktiivisesti. Kaikki tämä luodakseni jo olemassa olevan hyvän tilalle jotakin vielä parempaa.
Koitti marraskuun vuosikokous, jossa minut kutsuttiin yleisön eteen luovuttajana. Saatoin hieman punastua. En ehkä ollut varautunut useiden kymmenien tuntemattomien kohtaamiseen tällä uudella lempinimellä. ’Onnea hallituspaikasta’ ja taputuksia. Ja niin luovuttajasta tuli Helsingin Ekonomien hallituksenjäsen.
Millainen on hyvä luovuttaja?
Pitchistäni on nyt muutama kuukausi aikaa, ja edelleen kuulen jopa kikattelevia toteamuksia luovuttamisesta. Tavatessani toisen hallituskollegan ensimmäistä kertaa joulukuussa totesi hän, että minun laillani myös hän oli luovuttaja – nimittäin verenluovuttaja.
Mitä tulee siihen työpaikkaa tiheään vaihtaneeseen nuoreen ammattilaiseen, pakko myöntää, että olen itsekin jo 25 vuoden iässä kartuttanut osaamistani aina finanssialalta, lentoliikenne puolelta, laadunhallinnasta aina konsultointiin asti. Olen luovuttanut jo ainakin neljästi. Matkan varrella olen oppinut monelta eri osa-alueelta paljon ja ehkä se on tehnyt minusta paremman konsultin. Jos luovuttaminen tarkoittaa sitä, että olen jo tässä iässä löytänyt sen oikeasti oman juttuni liikkeenjohdon konsultoinnin parista, niin luovuttaminen on ollut enemmän kuin kannattavaa.
Luovuttaminen on siis hyvä taito ja ominaisuus. Oli kyseessä sitten milleniaali tai ei, uskon vahvasti, että organisaatiot tarvitsevat uudistuessaan uusia ideoita ja meitä proaktiivisia luovuttajia. Ihmisiä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa ja metsästävät sitä parempaa tulevaisuutta, vaikka se tarkoittaisi hyppyä tuntemattomaan. Löytyisikö sinustakin luovuttaja-ainesta?
Ylpeydellä uutta lempinimeään kantaen,
Luovuttaja-Oona