Yhtiöiden raportointi omasta vastuullisuudestaan on monesti omaa munkkilatinaansa, jota on kirjoitettu toisille asiantuntijoille ja työnsä puolesta raportteja analysoiville. Tänä päivänä vastuullisuusraportointi on kuitenkin yksi tärkeimpiä välineitä yhtiön liiketoiminnan vaikutusten arvioimiseksi, oli kyseessä sitten rahoitus- tai jakelutiepäätösten tekemisestä. Miten siis lukea vastuullisuusraporttia ilman vuosien vihkiytymistä aiheeseen?
“Kahdessakymmenessä vuodessa raportoinnissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Entisestä peruutuspeiliin katsomisesta on menty kohti tulevaisuutta kartoittavaa, avointa ja yhtiön suuntaa osoittavaa kertomusta”, sanoo Mainostoimisto Rauta Oy:n senior advisor Timo Rantanen.
Suurin syy tähän on hänen mukaansa maailman suosituimman vastuullisuusraportoinnin mallin, Global Reporting Initiativen, GRI:n kehitys.
“GRI on muodostunut raportoinnin peruslähtökohdaksi. Nyt viidettä sukupolvea edustava GRI Standards –kehys on muuttunut merkittävästi pelkästä numeroiden esittämisestä yhä enemmän vastuullisuuden johtamisen kuvaamiseen. Näin voidaan yhtiön vastuullisen liiketoiminnan suunnasta saada parempaa kuvaa”, Rantanen jatkaa.
Yritysten vastuullisuusraportoinnin merkitys kasvaa koko ajan
Rahoitusmarkkinoiden muutos kohti vastuullisempia rahoitusinstrumentteja, kuluttajien kasvava tarve yhä vastuullisempiin ostopäätöksiin sekä ilmastonmuutoksen aiheuttama paine yritysten toiminnan transparenttisuuden lisäämiseen ovat vain osa syistä, jonka johdosta kyky tulkita vastuullisuuden raportointia ovat yhä keskeisempiä monille muillekin kuin itse raportointiin keskittyneille ammattilaisille.
Yhtäaikaisesti vastuullisuutta koskeva regulaatio kasvaa ja sen mukana myös aiheesta viestimisen määrä lisääntyy. Suomessa jo voimassa oleva ei-taloudellisen informaation raportointi (NFI) ja mahdollinen tuleva yritysvastuulaki ovat hyviä esimerkkejä sitovasta raportoinnin lisääntymisestä. Yritysten vapaaehtoisesti käyttämät vastuullisuuden mittarit, YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDG 2030 ja UNCG) sekä Science Based Targets (SBT) ovat osoitus myös yritysmaailman omasta tahdosta kertoa sidosryhmilleen yhä paremmin ja avoimemmin toimintansa vaikutuksista.
Vastuullisuusoppeja webinaarissa
Marraskuun 20. päivänä järjestettävässä webinaarissa sukelletaan vastuullisuusraportoinnin maailmaan. Mitä tarjoaa GRI Standards –raportointi ja mitkä ovat sen tärkeimmät vastaukset? Miten tulkita yrityksen olennaisuusanalyysia? Miten vertailla oman toimialan raportointia keskenään? Miten suomalainen perheyritys viitoitti omaa vastuullisuuspolkuaan?
Oppaana matkalla toimii Mainostoimisto Raudan Timo Rantanen, joka on yksi Suomen kokeneimpia vastuullisuusasiantuntijoita.
“Minulla on ollut ilo olla mukana niin Suomen suurimpien pörssiyritysten kuin vakaimpien perheyritysten vastuullisuuden strategian sekä viestinnän asiantuntijana ja tulkkina. Pitkä ura vastuullisuuden parissa on antanut ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä suomalaisen yrityskentän muutos vastuullisuuden saralla. Tule mukaan webinaariin, niin kerron sekä vastuullisuusraporttien tulkinnasta että kuulet ainutlaatuisia, suomalaisia best practise –caseja, joissa olen itse ollut mukana.”
Lue lisää: www.rauta.fi
TULEVA TAPAHTUMA
Vastuullisuusraporttia selkosuomella ILMOITTAUDU
Perjantai 20.11.2020 klo 13-14