Miten vastuullisuus ja haastavat toimialat sopivat yhteen?

Kirjoittaja: Timo Rantanen, Mainostoimisto Rauta

 

Kaikki yritystoiminta ei ole aina hyvässä huudossa ja kokonaisia toimialoja saatetaan leimata vastuuttomiksi.

 

Voimakkaassa nousussa oleva ESG-rahoitus, ”vihreä raha”, on yksi toimialojen sekä yhtiöiden arvostuksiin vaikuttavista tekijöistä. Kun kansainväliset ja kotimaiset sijoittajat sekä rahoituslaitokset määrittävät omaa rahoituspolitiikkaansa, niin vaikutukset näkyvät globaalisti. Kenellä on oikeus liiketoimintaan ja kasvuun?

 

Moderni yritysviestintä joutuu toimimaan ympäristössä, jonka tilanteet vaihtelevat aikaisempaa kaoottisemmin. Sosiaalinen media tarjoaa alustan, jossa keskustelu myös yritysten vastuullisuudesta kiihtyy nopeasti ja osapuolina ovat niin yksittäiset kansalaiset, yritykset kuin päättäjät. Keskustelun moninaistuminen tuottaa haasteita erityisesti jo aikaisemminkin vastuullisuudeltaan kyseenalaistetuissa toimialoissa, kuten fossiilisten polttoaineiden, aseteollisuuden, tupakan, turkisten tai ydinvoiman kohdalla. Silti tietyt, vastuuttomiksi leimatut toimialat, ovat kriittisiä modernille yhteiskunnalle ja osan toimintaa voidaan muuttaa kestävämmäksi. Miten viestiä, kun julkinen mielipide on negatiivinen?

 

Samanaikaisesti, valistunut keskiluokkainen kuluttaja on yhä kiinnostuneempi ostopäätöstensä vaikutuksista käyttämisensä tuotteiden arvoketjussa. Mitä syömme ja miten liikumme, mitä puemme päällemme, miten lomailemme tai miten hoidamme senioriväestöämme? Eettinen kuluttaminen ja omien, aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pitämiemme tekojen punnitseminen on muuttunut. Maineriskin hallinta on muuttunut jokapäiväiseksi kaikille toimialoille ja kaikille yhtiöille. Yksittäisen yhtiön toimet voivat aiheuttaa koko toimialan luottamuksen rikkoutumisen. Kuka tai mikä on seuraava ”pahiksen” roolin saava yhtiö tai toimiala?

 

 

Miten kommunikoida, kun olet ”pahiksen” puolella?

 

Helsingin Ekonomit yhteistyössä mainostoimisto Raudan kanssa toteuttaa vastuullisuuteen liittyvän webinaarikokonaisuuden.Maaliskuussa järjestettävässä webinaarissa löydetään vastauksia kiperiin vastuullisuuden kysymyksiin.

 

  • Mikä on vastuuton toimiala? Miten ja kuka sen määrittää?
  • Miten toimialat tai yhtiöt, joita pidetään vastuuttomina, voivat viestiä vastuullisuudestaan?
  • Miten käydä keskustelua yrityksen kannalta, jos koko toimiala on leimattu vastuuttomaksi?
  • Miten määritellään keskustelun puitteet, jotta yhtiö ei olisi vain ”syytettynä”?
  • Jos yritykseltä (toimialalta) vaaditaan vastuullisuustekona toiminnan lopettamista?

 

ILMOITTAUDU: Imperiumin mustat hatut: miten vastuullisuus ja haastavat toimialat sopivat yhteen?

 

TULOSSA MYÖS:

 

Vastuullisuus markkinoinnissa: oranki vai asiakas ovenkahvassa?

Brändiaktivismi: voiko brändi muuttaa maailmaa?

Vastuullisuus ja vihreä raha

 

Mainostoimisto Raudan Timo Rantanen on yksi Suomen kokeneimpia vastuullisuusasiantuntijoita: ”Minulla on ollut ilo olla mukana niin Suomen suurimpien pörssiyritysten kuin vakaimpien perheyritysten vastuullisuuden strategian sekä viestinnän asiantuntijana. Pitkä ura vastuullisuuden parissa on antanut ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä suomalaisen yrityskentän muutos vastuullisuuden saralla. Tule mukaan webinaariin, niin kuulet ainutlaatuisia, suomalaisia best practise –caseja, joissa olen itse ollut mukana!”