Näin selätät esiintymisjännityksen

Teksti: Matti Lepistö

 

Esiintymis- ja vuorovaikutusvalmentaja Ismo Jokinen on toiminut erilaisissa juontotehtävissä viimeiset 30 vuotta. MTV3:n toimittajana tunnetuksi tullut Jokinen kävi syksyllä kertomassa Helsingin Ekonomien luottamushenkilöille vinkkejä esiintymiseen ja vuorovaikutustilanteisiin.

 

Yleisön eteen astuu mies, jonka olemuksesta välittyy karisma ja esiintymiskokemuksen tuoma itsevarmuus. Toisin kuin monet kuvittelevat, häntä jännittää.

 

“Olen elämäni aikana esiintynyt erilaisissa yhteyksissä 44 vuotta. Esiintymisen aloitin jo 13-vuotiaana, mutta jännitän edelleen kamalasti – kuten myös tällä hetkellä”, tunnustaa Ismo Jokinen yllättäen.

 

Jokinen kysyy Helsingin Ekonomien luottamushenkilöiltä, kuinka moni jännittää puheen pitämistä tai muita esiintymistilanteita. Lähes jokaisen käsi nousee pystyyn. Tämä on Jokisen mukaan täysin normaalia. Suurin osa ihmisistä jännittää esiintyessään, vaikka se ei ulospäin näkyisikään.

 

“Kurkkua kiristää, sydän hakkaa, kädet tärisevät ja hengittäminen unohtuu. Ne kaikki kuuluvat asiaan. Julkinen puhuminen on yksi maailman suurimmista peloista.” Ismo Jokisesta jännitystä ei huomaa. Kokenut esiintyjä osaa kääntää jännittämisen voimavaraksi, jonka voi hyödyntää.

 

Hänen mukaansa on olemassa hyvää sekä huonoa esiintymisjännitystä. Hyvä jännitys antaa voimaa ja puhtia esiintymiseen. Se kertoo myös siitä, että esiintyjä arvostaa yleisöään.

 

“Toivottavasti en pääse esiintymisjännityksestä ikinä eroon”, Jokinen toteaa. “On tehtävä itselle selväksi, että jännittäminen on positiivinen ilmiö. Kun jännitin tänään, ajattelin sen olevan hyvä asia. Nyt olen täällä koko sydämelläni mukana”, hän sanoo.

 

Huonoa jännitystä voi ehkäistä valmistautumisella – on kyse sitten esiintymisestä isolle joukolle, kahdenkeskisestä keskustelusta tai tv-esiintymisestä.

 

“Esiintymistilanne on paljon helpompi, kun kotitehtävät on huolella tehty. Ottakaa etukäteen selvää, kenelle puhutte ja millaisista lähtökohdista yleisö on. Miettikää etukäteen, miksi puhutte ja mikä on se viesti, jonka haluatte välittää toisille ihmisille”, Jokinen sanoo. “Hyvät esitykset ovat ytimekkäitä, selkeitä ja yksinkertaisia. Krumeluureja ei tarvita.”

 

Jokisen mukaan kaikissa esiintymis- ja vuorovaikutustilanteissa tärkeää on olla oma itsensä.

 

“Meillä on erilaisia rooleja töissä, kotona ja harrastuksissa. Muutumme toisenlaisiksi vuorovaikuttajiksi eri tilanteissa. Ei pidä kuitenkaan esittää jotain muuta kuin on”, hän sanoo.

 

Yksi syy esiintymisjännitykseen on usein epäonnistumisen pelko. Jokisen mukaan mokaaminen on kuitenkin sallittua.

 

MERKITYKSELLISIÄ KOHTAAMISIA

Artikkeli perustuu vuonna 2018 järjestettyyn HEKO Insight –tapahtumaan, joka oli suunnattu Helsingin Ekonomien luottamushenkilöille. Tämä tapahtuma oli oiva esimerkki siitä, kuinka luottamushenkilönä toimiessa voi jäsenenä saada vähän enemmän. HEKO Insightissa kouluttaja Ismo Jokinen oivallutti esiintymisvinkkien lisäksi luottamushenkilöitä siitä, miten luoda omalla läsnäololla ja toiminnalla merkityksellisiä kohtaamiskokemuksia.

 

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Ekonomien lehdessä 1/2019 sivuilla 18-19.