Teksti: Kati Isomaa
Kuvat: Kati Isomaa ja Sanna Sievänen
Eduskuntavaalit lähestyvät, ja ehdokkaat ovat aloittaneet vaalityönsä. Helsingin ekonomit järjestivät maanantaina 18.3. Scandic Simonkentän seminaaritilassa oman vaalipaneelitilaisuuden, johon osallistui kuusi eduskuntavaaliehdokasta.
Paneelissa käsittelyt pääteemat olivat sote, perhevapaauudistus ja kotihoidon tuki, yrittäjyys, verotus sekä ilmastonmuutos. Vaalipaneelin puheenjohtajana toimi Suomen Ekonomien yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Mykkänen.
Teemojen alla keskustelua herätti muun muassa yksityisen vanhustenhoidon laatu, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, perhevapaiden jakaminen puolisoiden kesken sekä koulutuksen tilanne Suomessa. Yrittäjyyden sosiaaliturvan uudistamisen tarpeellisuudesta panelistit olivat melko yksimielisiä ja pitivät asiaa tärkeänä. Myös koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen vähentämisestä oltiin huolissaan, sillä innovaatioita halutaan syntyvän myös tulevaisuudessa. Puolueiden eri näkökulmat ja linjavedot nousivat puolestaan esiin erityisesti Suomen metsähakkuista ja kaivosteollisuudesta keskusteltaessa.
Tapahtumassa viihtyivät hyvin niin panelistit kuin yleisö. Keskustelua riitti 2,5 tunniksi. Myös yleisökysymyksiä esitettiin ja panelistit vastasivat niihin innokkaasti. On mielenkiintoista nähdä, kuinka moni panelisteistamme pääsee keskustelemaan asioista myös eduskuntaan. Yksi panelisti kommentoi virallisen osuuden loputtua, että hän ei ole hakemassa eduskuntaan vaan menossa sinne.
Eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.
Tutustu ekonomiehdokkaisiin Suomen Ekonomien sivustolta >