Marjaana Töyli

Välitetään toisistamme

Keskustelin juuri puhelimessa 94-vuotiaan isoäitini kanssa. Mummini kertoi, miten hänen nuoruudessaan evakot olivat lähteneet kotiseuduiltaan sotaa pakoon mukanaan vain välttämättömät käsinyssäkät. Mummini 11-henkisen perheen pieneen torppaan saattoi keskellä yötä tupsahtaa joukko uupuneita, väsyneitä ja nälkäisiä evakkoja. Vaikka kaikesta oli pulaa ja elettiin köyhyydessä, aina löytyi tilaa ja leivän kannikka purtavaksi. Kaikista pidettiin huolta.

 

Tätä pääkirjoitusta kirjoittaessani on juuri päätetty ottaa voimaan valmiuslaki. Olemme tilanteessa, joka on meille kaikille uusi ja kukaan ei tiedä, miten kauan tilanne kestää tai mitä tulee tapahtumaan. Vaikutukset koskevat aivan kaikkea ja kaikkia. Ilmassa leijuu monia kysymyksiä ja arjen rutiinit ovat menneet hetkellisesti uusiksi. Varttuneemmat on asetettu karanteeniin ja esimerkiksi itse en voi tavata hetkeen omia vanhempiani, enkä isoäitiäni – tämä on heidän parhaaksi ja suojelemiseksi.  Meidän jokaisen pitää kysyä nyt itseltämme, mitä minä, me ja kaikki yhdessä voimme tehdä toistemme edun hyväksi. Jokaisen vastuullista panosta tarvitaan nyt jos koskaan.

 

Helsingin Ekonomien toiminnan ydin on ollut jäsentapahtumat viimeisen 85 vuoden ajan. Torstaina 12.3. jo ennen valtiovallan päätöksiä, päätimme perua kaikki tapahtumat, joissa osallistujat ovat paikan päällä. Tapahtumat on peruttu huhtikuun loppuun asti ja tarvittaessa peruutusjaksoa pidennetään. Peruutus koski yli 1000 osallistumista ja 25 yksittäistä tapahtumaa – mukana mm. yhdistyksen ylimääräinen kokous sekä 85-vuotispäiväseminaari.

 

Muuttunut tilanne haastaa meidät etsimään vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa toimintaa. Meillä se tarkoittaa mm. tapahtumien ja työryhmien tuomista digiaikaan. Huhtikuussa alkaa vastuullisen johtajuuden webinaarisarja, joka tulee teidän jokaisen ulottuville yhdellä klikkauksella.  Lisäksi tarjoamme teille tekoälyosaamista kartoittavan kickstart-kyselyn, joka toimii myös henkilökohtaisen oppimisen välineenä. Vuosipäiväseminaarimme (joka on siirretty syksyyn) pääpuhuja Mika Aaltonen on kyselyn arkkitehti.

 

Nyt olosuhteet ovat erilaiset kuin isoäitini nuoruudessa evakoiden tullessa, mutta yhteistä on se, että meidän tulee pitää yhtä ja huolta toisistamme sekä löytää uusia tapoja toimia. Meidän kaikkien yhteinen etu on, että autamme toisiamme. Sinun etusi on minun etuni. Me selviämme tästä kyllä ja siihen tarvitaan meitä jokaista.

 

Pidetään huoli toisistamme ja itsestämme!

 

MARJAANA TÖYLI
Toiminnanjohtaja
Helsingin Ekonomit

 

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Ekonomien jäsenlehdessä 2/2020