Kirjoittaja: Rauno Haapanen, Helsingin Ekonomien hallituksen jäsen
Eipä sitä nuorempana kauppatieteenharjoittajana juurikaan tullut ajatelleeksi, miten tärkeä voimavara luonto ihmispololle onkaan. Lähinnä sitä paineltiin menemään kustannus-hyöty -periaatteen mukaan, tehokkuusluvut silmissä kiiltäen. Onneksi nuoruudelle on olemassa lääke, sitä nautitaan vuosi kerrallaan.
Parikymmentä vuotta sitten nuori mies istuskeli sillan kaiteella ja katseli virtaavaa vettä. Hän huomasi purossa ison kalan, joka yritti epätoivoisesti päästä etenemään kohti yläjuoksua. Turhaan. Sillan ali kulkeva putki oli rojun tukkima. Mies poisti tukoksen ja taimen pääsi jatkamaan matkaansa kohti kutupaikkaansa.
Tätä miestä, Juha Salosta, tituleerataan nykyään puroyliaktivistiksi. Hänen ansiostaan pilalle peratusta ojasta on tullut arvokas luontokohde. Työtä se toki on vaatinut; yhteistyökumppanien etsimistä ja talkoiden organisoimista ja ennen kaikkea uskoa omaan asiaan. Sitkeä työ on palkittu hyvinvoivalla purolla ja luonnonsuojelupalkinnoilla.
Nykyään Longinoja on arvostettu luontokohde, vehreä ja kiireetön keidas aivan pääkaupunkiseudun ytimessä. Purolla on myös runsaasti ystäviä, jotka vaalivat ja vahtivat ettei herkälle vesistölle tapahdu vahinkoa. Yksikin harkitsematon öljypäästö tai kaivinkoneen vikakauhaisu voisi tärvellä puroa pahasti. Puron ystävät ovat oppineet toimimaan tarvittaessa nopeasti.
Minäkin olen ottanut Longinojan omakseni. Viikoittain käyn luontopolun päästä päähän; nautin, rauhoitun ja voimaannun. Usein mukanani on kamera, sillä koskaan ei tiedä, mitä eläimiä tulee vastaan. Viimeisin itselleni merkittävä bongaus on harmaahaikara.
Eräänä varhaisena lauantaiaamuna kuljin taas tutulla normilenkilläni ja ihastelin puronvarren vihreyttä. Aurinko kohotteli kulmakarvojaan idän suunnassa ja minä tähyilin kamerani kanssa touhukasta punakylkirastasta. Äkkiä selkäni takaa kuului äänekäs kohahdus ja puron rannan viidakosta kohosi ilmoille äänekkäästi minua paheksuva haikara. Valokuvaa en luonnollisestikaan äimistykseltäni saanut otettua. Huutelin vain linnun perään: ”Anteeksi!”
Lähiluonto on erittäin tärkeä meille kaikille. Tutkimusten mukaan jo melko lyhytkin käyskentely luonnossa poistaa stressiä, rentouttaa ja jopa alentaa verenpainetta. Luonnon ei tarvitse olla mitään jylhää aarniometsää, oman pihan lähistöltä löytyy sopivia kohteita. On helpompaa lähteä kävelylle puistoon tai lähimetsään kuin pakata itsensä ja perhe autoon ja suunnistaa vaikkapa Nuuksioon.
Meidän on pidettävä kiinni jo olemassa olevista henkirei’istämme, kuten Keskuspuistosta sekä pienemmistä alueista, kuten esimerkiksi minun rakas Longinojani. Kiireetön kävely luonnossa vapauttaa luovuuden ja saa ajatukset lentoon. Joskus Longinojan varrelta on löytynyt ideoita myös Helsingin Ekonomien toiminnan kehittämiseen.