Helsingin Ekonomien tarina

Helsingin Ekonomien tarina alkoi jo ennen sotia

 

Helsingin Ekonomien yhdistys perustettiin vuonna 1935 edistämään kauppakorkeakoulun käyneiden yhteistä toimintaa. Alusta lähtien suuntaviivat olivat samat kuin nykyään: ammatillisen kehittymisen rinnalla tärkeää oli myös samanhenkinen seura ja virkistäytyminen. Sota vei jäsenistön rintamalle, mutta rauhan tultua kokoonnuttiin uudella innolla.

 

Maalikuun 21. päivänä vuonna 1935 joukko kauppakorkeakoulututkinnon suorittaneita kokoontui Hotelli Helsinkiin perustamaan omaa yhdistystä. Se oli saanut kipinää jo ennen tätä; mm. pari vuotta aiemmin entisten kauppakorkealaisten illanvietossa. siellä oli pohdittu, miksi opiskeluajan tiivis yhteys oli katkennut, vaikka kaikki kaipasivat hyvää seuraa ja voisivat työssä ja harrastuksissa auttaa toinen toisiaan. Asialle päätettiin tehdä jotain: Eino Hirvonen, G.A. Hannén ja Matti Keijola perustivat kolmen ekonomin komitean.

 

Tämän komitean kokoon kutsumaan tapaamiseen joulukuussa haalittiin mukaan niin monta entistä kauppakorkealaista kuin suinkin. Siellä todettiin, että ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun senioriklubi Niordin tapaiselle yhdistykselle olisi kysyntää. Lisäksi yhteistoiminta edistäisi valmistuneiden paikanvälitystä ja eri vuosikurssien ja nykyisten opiskelijoiden välistä yhteyttä.

 

Pitkään suunniteltu yhdistys sai perustavassa kokouksessa säännöt ja nimekseen Ekonoomiyhdistys: nimi ekonomi oli vuonna 1928 voittanut ylioppilaskunnan järjestämän äänestyksen tutkinnon suorittaneiden nimestä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena oli ”koota kauppakorkeakoulun käyneet valvomaan yhteisiä pyrintöjä ja edistämään taloudellisten kysymysten harrastusta ja kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan pyrintöjä”.

 

Ekonoomiyhdistys kokoontui alkuvuosina neljä viisi kertaa vuodessa. Kokouksissa käsiteltiin ajankohtaisia aiheita, ja yleensä niissä oli aina yksi tai kaksi ammattiin liittyvää esitelmää – esimerkiksi pankinprokuristi V. Havu puhui lokakuussa 1935 otsikolla Kultaongelma kullan merkityksestä talouselämässä. Lisäksi ryhdyttiin julkaisemaan omaa lehteä Ekoa (sittemmin Ekonoomia) ja tehtiin ekskursioita yrityksiin. Jo vuonna 1939 oltiin myös mukana perustamassa kauppatietelijöille omaa toimenvälityspalvelua.

 

HEKOn toimiminen kerhojen kautta sai alustavat ideansa heti yhdistyksen synnyttyä. Ensimmäisessä Ekonoomin numerossa HEKOn johtokunnan jäsen, prokuristi Ville Akkanen kirjoitti, miten yleisten kokousten lisäksi ”yhdistyksen on kyettävä antamaan jäsenilleen moninkertainen hyödyn sen viisikymppisen vastineeksi, jonka jäsen – pääkaupunkilainen – suorittaa. – Samalla alalla toimivien ekonoomien olisi muodostettava keskenään jaostoja – – joissa syvennytään alan ammattiasioihin niin perinpohjaisesti ja niin monilta puolilta tutkien vain tällaiselle spesiaaliryhmälle on mahdollista”. Esimerkkinä hän mainitsi mm. mainosmiehet, kauppiaat, konttoripäälliköt ja kirjanpitäjät, jotka voisivat jaostojensa myötä syventää osanottajien oman alan pätevyyttä ja tehdä ”retkeilyjä tehtaisiin ja suuriin konttoreihin”.

 

Opiskelua pommitusten lomassa
Sotavuodet hiljensivät HEKOn toiminnan. Suurin osa miespuolisista kauppatieteen opiskelijoista ja opettajista lähti rintamalle, naisekonomit toimivat ilmavalvonta-, muonitus-, kanslia- ja viestintätöissä.

 

Aune Hara on ekonomi vuosikurssilta 1944 ja toimin 1960-luvulla mm. naisekonomien kerhon johtokunnassa. Hän oli sodan aikana vesitornissa ilmatorjuntalottana ja koki vaaran hetkiä myös KY:n opiskelija-asuntolassa Pohjoisella Rautatiekadulla.

 

– Kun yöllä tuli hälytys, juoksimme pommeja pakoon KY:n talon alle avokellariin. Onneksi ei sattunut mitään, hän kertoo.

 

Vuonna 1946 valmistunut Pekka Kestilä oli sota-aikana ns. rintamaopiskelija.

 

– Opintomateriaalien saaminen oli hankalaa, mutta me opiskelijat luimme rintamalla jokaisena mahdollisena vapaahetkenä.

 

Kun Kestilä helmikuussa 1944 matkusti Äänisen pohjoispuolelta tenttimään, oli Helsingin suurten pommitusten välipäivä.

 

– Muistan, miten yksinäinen lentokone kaarteli pimeällä taivaalla, ja useat valonheittimet yrittivät hakea sitä valokiilojen ristikkoon: suomalaiset harjoittelivat ilmatorjuntaa.

 

Aune Haran muistikuvat opiskeluajoilta ovat sodasta huolimatta valoisat. Kauppakorkeakoulu sijaitsi vielä Fabianinkadulla, sillä nykyinen rakennus valmistui Runeberginkadulle vasta 1950. Tuohon aikaan valmistuttiin kahdessa vuodessa.

 

– Hauskaa meillä oli! Tapasin mieheni heti ensimmäisenä syksynä mursujaisissa, jossa uudet opiskelijat toivotettiin tervetulleiksi. Aioimme ystävättäreni kanssa mennä KY:n kerholle, mutta ovella meille kerrottiin, että siellä on täyttä. Tuleva mieheni Heikki Hara – jota en siis silloin tuntenut – sattui kuitenkin olemaan ovensuussa ja sanoi: ”Nämä daamit ovat minun vieraitani.” Niin pääsimme sisälle, ja siitä se alkoi, Aune Hara muistelee.

 

Toiminta elpyy sodan jälkeen
Vaikka Ekonoomiyhdistyksellä oli toimintaa sodan aikanakin, rauhan tultua se aktivoitui toden teolla. Kokouksiin osallistui ensimmäisinä sotien jälkeisinä vuosina jopa 200 jäsentä, ja kokousten tärkeä tehtävä oli jakaa tietoa muistakin kuin ammattiin liittyvistä asioista; lehdissä kun ei sota-ajan jälkeen voitu kaikkea julkaista. Ekonoomi-lehden (vuodesta 1946 Ekonomi) kautta hoidettiin myös tiedottamista.

 

Sotien jälkeen alkoi syntyä myös paikallisosastoja ympäri Suomen. Yhdistys tuki niiden toimintaa esimerkiksi lähettämällä asiantuntijoita tilaisuuksiin luennoijiksi. Ekonoomiyhdistyksen valtuuskunnan kokouksessa KY:n kerhohuoneistossa maaliskuussa 1945 mukana oli paikallisosastojen edustajia, joista kukin kertoi oman osastonsa toiminnasta. Vilkkaan keskustelun lomassa ekonoomi K. T. Kautto vuosikurssilta 1923 todisti sen, että ekonomit ovat aina osanneet myös juhlimisen taidon: kurssi oli Kauton mukaan pitänyt komeat 10- ja 20-vuotisjuhlakokoukset, ja ”krapukokous on ollut ohjelmassa joka vuosi”.

 

1940-luvun lopulla alettiin keskustella Ekonomiyhdistysten liitosta, kun pääkaupunkiseudun ulkopuoliset osastot olivat tyytymättömiä omiin toimintamahdollisuuksiinsa. Vuoden 1950 lopulla päätettiinkin perustaa Ekonomiliitto ja Ekonoomiyhdistyksen nimi vaihdettiin Helsingin Ekonomit ry:ksi.

 

Ensimmäiset Ekonomipäivät järjestettiin 1946, toiset maalis-huhtikuun vaihteessa 1950. Päivä oli juhlava, sillä samassa tilaisuudessa vihittiin uusi Kauppakorkeakoulu ja järjestettiin kauppatieteiden maistereiden ja tohtoreiden promootio.

 

Ekonoomiyhdistyksen ensimmäisen puheenjohtaja, pääkonsuli Eino Hirvonen, päätti yhdistyksen 10-vuotisjuhlapuheensa maaliskuussa 1945 seuraavasti: ”Mutta ekonoomit, me emme ole koskaan täysin valmiit. Olkoon sen vuoksi päämääränämme oman itsemme ja yhdistyksemme kehittäminen. Paras kiitos niille, jotka Ekonoomiyhdistyksen hyväksi ovat työtä tehneet ja paras kiitos meille itse kullekin olisi se, jos joku voisi seuraavaa merkkipaalua sivuutettaessa lausua. Te olette kehittyneet – eteenpäin.”

 

Lähde: Talasniemi. R.  2011. 75 vuotta HEKOn tarinaa. Lahti: Esa Print Oy.