ESA ALM, Julkishallinnon Ekonomit -kerhon johtokunnan jäsen
Riittääkö nykyaikana yksi yliopistotutkinto vai pitäisikö olla vähintään kaksi? Onko parempi suorittaa samalta alalta maisterin tutkinto ja tohtorin tutkinto? Vai olisiko parempi, että olisi kaksi maisterintutkintoa, mutta eri aloilta? Siinäpä kysymyksiä, joita aion pohtia tässä kirjoituksessa. Käytän pohdinnassa hyväkseni myös omia kokemuksiani. Lähden tässä liikkeelle siitä, että toinen maisterintutkinto on KTM.
Kun KTM pääsee akateemisesta oppiahjosta ulos maisterinpaperit kädessään, ei monellakaan ole mielessä muuta kuin, että hyvästi opinnot ja äkkiä töihin. Osa lähtee jo ”raakileena” töihin ja opintojen suorittaminen loppuun, työn ohessa, on entistä raskaampaa. Joillakin jäävät opinnot mm. tämän vuoksi sitten lopulta kokonaan suorittamatta. Tunnen henkilökohtaisesti kaikkia näitä tapauksia. Lähdin itsekin ilman gradun viimeistelyä töihin, mutta koska valtion töissä loppututkinto tuo paremman palkan, niin tämä porkkana siivitti opintojeni suorittamisen loppuun, jopa kiirehtien. Keppinä opintojen loppuun saattamiselle toimi myös vanhempien ja sukulaisten epäily siitä, että eipä taida tuostakaan valmista tulla. Ähäkutti, tulipa kuitenkin!
Jatko-opinnot eivät olleet valmistumisen jälkeen mielessäni ollenkaan. Eivätkä monella muullakaan, koska puhuimme opiskelutovereiden kanssa vain siitä, että mistä löytyisi säädyllinen työpaikka. Kuitenkin muutama, minunkin vuosikurssistani (1979), jatkoi samassa opinahjossa tohtoriksi asti. Jokunen kokeili siipiään muutaman vuoden työelämässä ja palasi sen jälkeen takaisin akateemiseen maailmaan ja jatkoi vasta sitten kauppatieteiden tohtoriksi. Tiedän puolenkymmentä näitä, jotka lukivat sitten tohtoriksi ja kaikilla heillä on tai oli ainakin työpaikka jossakin korkeakoulussa tai yliopistossa. En tunne yhtään opiskelutoveriani, joka olisi tohtorina yksityisellä puolen tai edes kunnalla tai valtiolla. Toki heitäkin voi olla.
Kauppatieteiden tohtoriksi?
Kauppatieteiden tohtorin tutkinto vaatinee keskimäärin ainakin neljän vuoden intensiiviset opinnot. Varmaan yleisin tapa on suorittaa KTT korkeakouluopintojen yhteydessä tai yliopistollisen työn ohessa sekä apurahalla. En tiedä miten yleistä on suorittaa KTT yritysten tukemana? Itse haaveilin hetken myös KTT -tutkinnosta vajaa kymmenen vuota sitten, kun näin kirjoituksen, jossa valtionhallinnon ylemmille virkamiehille suunniteltiin valtionhallinnon järjestämää tohtorinkoulutusohjelmaa. En tosin ollut ylempi virkamies, mutta olisi yrittänyt kuitenkin päästä mukaan. Siihen palkattiin selvitysmieskin, mutta pikkuhiljaa hanke haudattiin vähin äänin ja siitä ei kuulunut sen enempää. En tiedä mihin hanke kaatui. Yritin itse kysellä ministeriöstä hankkeen perään, mutta sain kovin vältteleviä vastauksia. Ilmeisesti myös hieman kevyempi lisensiaatin tutkintokin on ollut koko ajan mahdollista suorittaa, mutta sen suosio on hiipunut. Tutkintona se kuitenkin avaa monia samoja oviakin kuin tohtorin tutkintokin.
KTT on tietenkin tutkintona johonkin kauppatieteelliseen ongelmaan syvästi pureutuva ja opettaa paljon myös tutkimuksen suorittamisesta ja tutkimusmenetelmistä? Tutkijalle ja ylemmän tason opettajalle KTT:n hyödyt ovat selvät, mutta onko KTT-tutkinnolla esim. käytännön liike-elämässä riittävästi kysyntää? Aiemmin ainakin KTT-tutkinnon suorittaneet kilpailivat työpaikoista KTM- tutkinnon suorittaneiden kanssa. Ja taisivat kilvan usein hävitäkin? Puhuttiin, että KTT on ylikoulutettu moneen liike-elämässä tarvittavaan työhön. Jääkö KTT-tutkinto oman erikoisalansa ja syvyytensä vangiksi?
Nykyisinhän liike-elämässä koulutetaan työntekijöitä erilaisilla oman alan kursseilla enemmän tai vähemmän. On erilaisten instituutioiden järjestämiä lyhyitä kursseja ja on myös pitempiä koulutuksia, jotka johtavat esim. MBA-tutkintoihin. Ne ovat käytäntöön sidottuja ja edistävät kyllä varmaankin työelämässä pärjäämistä. Tämän tyyppistä opiskelua ollaan myös ymmärtääkseni edistämässä.
Entäpä sitten KTM ja jokin muu maisterin tutkinto? Jätän tässä pois YAMK-maisterit, jotka ovat suorittaneet käytännön läheisen tutkinnon ammattikorkeakoulussa. Kun itse opiskelin KTM:ksi, kaksoismaisterin tutkinnot olivat harvinaisia. Itse olin jo yo-merkonomi, kun tulin kauppakorkean opiskelijaksi. Meitä oli useita. Muutamalla opiskelutoverillani oli insinöörin tutkinto. Olipa ainakin yksi farmaseuttikin. Opiskelujen aikana ainakin muuttama hommasi tai oli jo hommannut paikan oikeustieteelliseen. Tunsin ainakin yhden, joka valmistui sitten oikeustieteellisestä, mutta en tiedä jäikö häneltä sitten kauppakorkea kesken.
Kuten aiemmin kerroin, harkitsin itsekin aiemmin kauppatieteellisiä jatko-opintoja, mutta hylkäsin ajatuksen esim. siksi, että ikääkin alkoi jo olla. Olin kuitenkin opiskellut myös nuoruuden haaveiden kannustamana työn ohessa sosiaalipsykologian ja psykologian aineopinnot ja päätin suorittaa toisen maisterin tutkinnon. Kummasta sitten? Psykologin opintoihin on erittäin vaikea päästä ja pääsykokeissa painotetaan tilastotiedettä? Toisaalta psykologin tutkinto on arvostettu. Sosiaalipsykologiassa kiehtoi yhteisöllisempi näkökulma. Sosiaalipsykologiksi oli mahdollista hakeutua myös ns. maisterikiintiössä ilman pääsykokeita, pelkkien suoritusarvosanojen ja tiettyjen opintojen suoritusmäärän perusteella. Sosiaalipsykologin opintoihin ovet avautuivatkin tätä kautta sitten sekä Tampereelle että Kuopioon. Koska asuin Helsingissä, valitsin matkayhteyksien vuoksi Tampereen ja sieltä valmistuinkin 2013.
Onko kaksoismaisterin tutkinnosta hyötyä työelämässä? Kannattaako urakka?
Itse tiesin jo suorittaessani toista tutkintoa sen, että hyötynäkökulmasta se tuskin kannattaa. Olin jo vakiinnuttanut paikkani virkamiehenä KTM -tutkinnon kautta ja ei toinen maisterin tutkinto tuonut lisää palkkaa eikä ylennyksiä. En tiedä olisiko liike-elämässä se noteerattu paremmin? En kuitenkaan ollut pettynyt, koska tein tutkinnon lähinnä omaksi ilokseni. Minulla on hyvä tuttu, joka on KTM ja psykologi, mutta hänkin valtion virassa kauppatieteellisellä tutkinnolla. Totesimme yhdessä, että jos lähtisimme näille toisille urillemme, palkkamme putoaisi ainakin yli tonnin kuussa ja sitä ei tässä iässä enää välttämättä halua. Ihminen jää helposti turvallisen ja vakiintuneen työpaikkansa vangiksi, vaikka ammatilliset ja henkilökohtaiset intohimot olisivatkin toisaalla.
En kuitenkaan epäile yhtään, etteikö liike-elämän ja julkishallinnonkin kannalta ”sopivampi” toinen maisterin tutkinto toisi myös ylennyksiä ja lisää palkkaa. Tällaisia ”hyöty” yhdistelmiä voisivat olla esim. KTM ja DI, KTM ja OTM sekä KTM ja FM (kielet, viestintä). Usein joutuu kuitenkin työskentelemään ikään kuin yhdellä tutkinnolla ja toinen jää ”lepäämään”. Työ, jossa molempia voi hyödyntää sekä sisällöllisesti että palkallisesti, jää usein haaveeksi.
Itse olen käytännössä elänyt työaikana KTM-elämää ja vapaa-aikana YTM-elämää. Toki ajattelun tasolla molemmat sekoittuvat ja hyödyntävät toisiaan. Erilaiset tutkinnot tuovat laajempaa näkökulmaa ja täydentävät toisiaan. Yhteiskuntatieteellisten tutkintojen käytäntöön soveltaminen ei ole helppoa, mutta se on toisen jutun aihe. Olenkin hyödyntänyt YTM-tutkintoani mm. Sosiaalipsykologit Ry:n hallituksessa, jossa toimin viitisen vuotta. Sekä harrastuspohjaisissa jatko-opiskeluissani.
En ole katunut toisen tutkinnon suorittamista, sillä se kyllä avartaa maailmankatsomusta ja epäilemättä tuo joitakin ”hyötyjäkin”. Olen myös huomannut, että kaksoistutkintoja suoritetaan yhä enemmän. Kyllä moni varmaan näkee sen myös edistävän laaja-alaisempaa urakehitystä. Kun koulutustasot keskimäärin kasvavat, kaksoistutkinto tuo kilpailuetua. Joskus voi olla, että ei tiedä, mikäli olisi juuri se ykkösvaihtoehto. Silloin on paras suorittaa kaksi tutkintoa: hyödyksi tai omaksi iloksi. Ei jää ainakaan harmittamaan. Se lisää myös itseluottamusta ja pystyvyyden tunnetta. Toki yhdelläkin tutkinnolla pärjää, jos lisäopiskeluun ei ole mielenkiintoa syystä tai toisesta.
Näkisin, että mitä nuorempana kaksoistutkinnon suorittaa, sitä enemmän siitä saa irti myös ”hyöty” näkökulmasta. Olipa se sitten KTT tai kaksi maisterin tutkintoa. Opiskelu kyllä kannattaa aina. Erityisesti nykyaikaisen elinikäisen oppimisen aikakautena ja ennen kaikkea oman itsen vuoksi.