Eeva Tähtinen

Viestintäekonomit – Eeva Tähtinen

Eeva Tähtinen on useamman vuoden Viestintäekonomien johtokuntalainen ja tällä hetkellä hän toimii johtokunnan puheenjohtajana. Eeva työskentelee konsulttina viestintätoimisto Kreabissa.

 

Mukaan Viestintäekonomien johtokuntaan Eeva lähti opiskelukaverin suosituksesta, eikä ole katunut! Vuosien aikana Eeva on tutustunut mahtaviin tyyppeihin ja päässyt mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ajankohtaisia tapahtumia. Näistä hän kokee oppineensa paljon sekä sisällöllisesti että tapahtumajärjestäjänä.

 

Viestintäekonomit

 

Viestintäekonomit toimii viestintätehtävissä työskentelevien ja viestinnästä kiinnostuneiden Helsingin Ekonomien jäsenten verkostona. Viestintäekonomit tarjoaa jäsenille mahdollisuuksia verkostoitua ja kehittää ammatillista osaamistaan. Toiminta keskittyy tapahtumien järjestämiseen ja vuonna 2018 on toteutettu esimerkiksi viestintäkoulutuksia, yritysvierailuja ja verkostoitumistapahtumia. Yhteistyötä tehdään myös Helsingin Ekonomien muiden kerhojen ja viestinnän opiskelijoiden kanssa.

 

Eeva suosittelee johtokuntatoimintaa, sillä siinä pääsee tutustumaan oman alan ammattilaisiin sekä hyviin tyyppeihin. Johtokunnan jäsenenä saa vaikuttaa, ideoida ja toteuttaa tapahtumia oman kiinnostuksen mukaan.

 

Viestintäekonomeista vapautuu tänä vuonna useampi johtokuntapaikka, joten nyt on tilaa uusille osaajille ja ajatuksille. Kerhon teemana vuonna 2019 on Rohkeus viestiä, jolla halutaan nostaa esiin rohkeita viestinnän tekoja ja erottuvalla tavalla viestiviä yrityksiä. Kannattaa siis hakea mukaan!

 

Johtokuntahaku on käynnissä lokakuun 2018! Katso tästä lisätiedot ja hae mukaan.