Kati Isomaa toimii Business Partners -kerhon johtokunnan puheenjohtajana sekä Kehonkohentajien johtokunnan jäsenenä. Johtokuntatyöskentelyä on takana jo neljä vuotta.
Halu tutustua Helsingin Ekonomien yhteisöön paremmin sekä saamaan jäsenyydestä enemmän irti olivat Katille hyviä syitä lähteä aikanaan mukaan johtokuntatoimintaan. Hän summaa saaneensa matkan varrella hienoja tapahtumakokemuksia sekä runsaasti uusia ekonomituttavuuksia. Tapahtumien järjestäminen on ollut inspiroivaa ja antoisaa sekä johtokuntien eri-ikäiset jäsenet ovat myös rikkaus.
Kati kokee, että parasta johtokuntatoiminnassa on ollut ihmiset ja yhdessä tekemisen meininki. Johtokunnan jäsenenä jokaisella on mahdollisuus järjestää itseä kiinnostavista aiheista tapahtumia. Lisäksi johtokunnan kokouksissa saa hyvin sparrausapua tapahtuman ideoimiseen sekä ihan konkreettista järjestelyapua.
Kehonkohentajat ja Business Partners
Business Partnersin tapahtumien tavoitteena on laaja-alainen ammatillinen kehittyminen. Tarkoituksena on kehittää monipuolisesti organisaatioiden strategian, toiminnan ja osaamisen kehittämisen parissa työskentelevien ekonomien verkostoa.
Kehonkohentajat puolestaan keskittyvät hyvinvoinnin ylläpitoon ja lisäämiseen monipuolisella tapahtumatarjonnallaan. Molempien kerhojen painopisteet ovat itselleni tärkeitä aiheita, joiden parissa viihdyn.
Kati kannustaa hakemaan rohkeasti mukaan Helsingin Ekonomien kerhojen johtokuntiin. Työelämässä ja arjessa muutenkin on välillä hoppu, mutta Helsingin Ekonomit antaa elämään virkistävää vaihtelua ja tukee monipuolista ammatillista kasvua.
Johtokuntahaku on käynnissä lokakuun 2018! Katso tästä lisätiedot ja hae mukaan.