Kiitos kolmesta vuodesta, Katin tervehdys

Kiitos kolmesta vuodesta

 

Wau mitkä kolme upeaa, mutta nopeaa vuotta Helsingin Ekonomien hallituksessa olen saanut olla. Nyt on hyvä hetki kerrata tapahtunutta ja kerrata oppeja siirtyessäni kohti uutta.

 

Ennen hallitusvuosia

 

Helsingin Ekonomien tapahtumissa olin aiemmin aktiivinen tapahtumakävijä, ja sanoisin olleeni myös toimikunta-aktiivi (ent. kerho). Ennen hallitukseen hakemista toimin Business Partnersin ja Kehonkohentajien (nyk. Hyvinvointiekonomit) kerhojohtokunnissa järjestäen tapahtumia Helsingin Ekonomien jäsenille. Business Partnersissa toimin myös puheenjohtajana kolmen vuoden ajan. Oli mukavaa päästä tekemään jäsenistölle tapahtumia, jotka itse koin mielenkiintoisiksi, ja päästä käymään paikoissa, joihin en välttämättä muuten olisi päässyt.

 

Tulin valituksi Helsingin Ekonomien hallitukseen yhdistyksen vuosikokouksessa marraskuussa 2020. Toimikunnasta hallitustyöhön siirtyminen oli minulle merkittävää. Tuntui tärkeältä ja hyvin innostavalta päästä syventymään Helsingin Ekonomien toimintaan yhä syvemmin. Toimikuntatyökään ei onneksi täysin päättynyt hallitustyön alkaessa, sillä meillä hallitusjäsenillä on erityinen tehtävä toimia toimikuntakummina jokaiselle nimetyissä toimikunnassa. Kolme vuotta olin Business Partnersin ja Järjestöekonomien onnellinen kummitäti. Olen kokenut tärkeänä olla toimikunnan arjessa oikeasti myös mukana.

 

Tärkeät ihmiskohtaamiset

 

Hallituskauteni alkoi koronan keskellä vuonna 2021. Helsingin Ekonomien hallitukseen valitaan joka vuosi uusia jäseniä, ja kahden ensimmäisen vuoden aikana kanssani oli hallituksessa henkilöitä, joiden kanssa en milloinkaan istunut fyysisesti samassa paikassa samaan aikaan kokouksessa. Onneksi sentään hallituksen vaihtokaronkassa tapasimme.

 

Helsingin Ekonomeissa toimii toimikuntien ohella myös työryhmiä, joiden puheenjohtaja on pääsääntöisesti Helsingin Ekonomien hallituksesta. Aloittaessani hallituksessa kolme vuotta sitten, silloinen puheenjohtaja Jude (Jukka-Pekka Kokkonen) ehdotti minua Ekonomi Summit-työryhmän puheenjohtajaksi. Summit-työryhmä vastaa Helsingin Ekonomien vuoden päätapahtuman, Ekonomi Summitin, järjestämisestä vuosittain. Onneksi hyppäsin vauhdikkaaseen Summit-junaan! Mikä loistava ja innostava matka se onkaan ollut. On ollut ihana tehdä huikean työryhmän kanssa jotain niin suurta.

 

Kuluneena vuonna olen saanut olla mukana myös HEKO-HEKO Hupipäivä -työryhmässä, joka vastaa Hupipäivän järjestämistä. HEKO-HEKO Hupipäivä on konseptina edelleen melko uusi ns. perhetapahtuma, jonne Helsingin Ekonomien jäsen voi tuoda mukanaan myös perheenjäseniään tai muita läheisiään. Tänä vuonna olimme Sirkus Finlandiassa, viime vuonna Linnanmäellä.

 

Helsingin Ekonomit on yksi Suomen Ekonomien ekonomiyhdistyksistä. Kolmen vuoden hallituskautenani olen päässyt edustamaan Helsingin Ekonomeja useassa Suomen Ekonomien liittokokouksessa, joita on vuodessa pääsääntöisesti kaksi. Liittokokouksissa on ollut antoisaa päästä osallistumaan liittotason asioiden päätöksentekoon Helsingin ekonomien hallituksessa päätettyjen linjausten mukaisesti. Liittokokousviikonloppuina antoisaa on ollut myös päästä tutustumaan muiden ekonomi- ja opiskelijayhdistysten edustajiin ympäri Suomea. On silmiä avaavaa kuulla paikallisesta ekonomitoiminnasta ja sen järjestämisestä eri puolella Suomea. Ihmiset tekevät yhteisömme, ja yhdessä saamme aikaiseksi enemmän.

 

Parhaita juttuja

 

Kolme vuotta Helsingin Ekonomien hallituksessa on vierähtänyt nopeasti mutta mukavasti. Vuodet hallituksessa ovat ehdottomasti ylittäneet odotukseni. Useita asioita on hallituksemme pöydällä ollut, ja tänä vuonna myös varapuheenjohtajana toimiessani olemme puheenjohtajistomme kesken päässeet uudenlaisten asioiden äärelle. Kaikki asiat on kuitenkin tullut käsiteltyä.

 

Olen päässyt treenaamaan puheenpitämistä muun muassa kolmesti Ekonomi Summit -lavalla, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun valmistujaisjuhlissa sekä Sirkus Finlandian sirkusteltassa yli 1000-päiselle yleisölle. Sanoisin puheenpitotaitoni kehittyneen huomattavasti! Jännittävät tähtihetket kasvattavat itsevarmuutta puhujana roimasti.

 

Perustin hallituskautenani myös verenluovutusryhmän nimeltä Helsingin Ekonomit. Vielä muuten ehtii vaikkapa ennen joulua tekemään hieman hyvää ja luovuttamaan verta. Kannustan samalla liittymään verenluovutusryhmäämme nimeltään: Helsingin Ekonomit.

 

Parasta Helsingin Ekonomien hallitustyössä on kuitenkin se hyvä energia, jota olen elämääni Helsingin Ekonomeista saanut. Hyvää yhdessä tekemisen meininkiä ja uuden suunnittelua. Siitä kiitos ihmisille: Helsingin Ekonomien hallituskavereilleni, toimistoväelle ennen ja nyt eli Marjaanalle, Leenalle, Minnalle, Marjolle, Annaliinalle ja Matille; Helsingin Ekonomien toimikuntien ja työryhmien jäsenille, joita olen kohdannut vuosien aikana; ja tietenkin jäsenille. Teille, jotka osallistutte tapahtumiimme etänä tai paikan päällä, ja teette meidät muut tarpeellisiksi.

 

Nälkä kasvaa syödessä. Vuodenvaihteessa aloitan Suomen Ekonomien hallituksessa. Iso kiitos kaikille kolmen vuoden matkassani mukana olleille! Kiitollisena siirryn uutta kohti. Kuvassa kannan arvostaen Helsingin ekonomit -hupparia juhannuksena 2023 Kajaanissa.

Kati Isomaa

Helsingin ekonomien 2.varapuheenjohtaja

Helsingin ekonomien hallituksen jäsen 2021–2023