Ennakkoäänestys on käynnissä – vaikuta!

Voit äänestää ennakkoon 15.10. klo 00:00 – 2.11. klo 23:59

Helsingin Ekonomit luo menestystä sekä osaavaa ja kestävää huomista. Hallituksella puheenjohtajan johdolla on koko jäsenistön eli yli 17 000 jäsenen valtuutus vastata Helsingin Ekonomien toiminnasta sekä linjauksista siten että huominen on osaava ja kestävä. Hallituksen päätökset vaikuttavat niin yhdistyksemme toimintaan kuin myös huomattavasti valtakunnallisiinkin Suomen Ekonomien linjauksiin.

Haluamme osallistaa jäsenet mahdollisimman laajasti mukaan päätöksentekoon: sääntömuutoksen myötä Helsingin Ekonomien jäsenet voivat nyt osallistua ensimmäistä kertaa yhdistyksen hallituksen sekä puheenjohtajan valintaan äänestämällä ennakkoon.

 

Hallitus- ja puheenjohtajavalinnat

 

Luottamustoimi helsingin Ekonomien hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana mahdollistaa kolme vuotta vaikuttavaa toimintaa ekonomiyhteisön näköalapaikalla.
Kauden pituus on kolme vuotta ja vuosittain noin kolmannes hallituksen jäsenistä vaihtuu. Hallitukseen on voinut asettua ehdolle kuka tahansa Helsingin Ekonomien varsinainen jäsen. Ehdolle asettuminen päättyi perjantaina 10.9.2021 ja ehdokkaita on yhteensä 13, joista kolme tavoittelee myös joka kolmas vuosi jaossa olevaa puheenjohtajan paikkaa.

 

Hallituksen puheenjohtaja
(enemmistövaali)

Puheenjohtajaehdokaita on kolme ja valittavia yksi, joten tänä vuonna suoritetaan vaali. Kaikki ehdokkaat osallistuvat samanaikaisesti vaaliin ja enimmät äänet saanut tulee valituksi. Mikäli useampi ehdokas saa saman äänimäärän, heidän järjestyksensä ratkaistaan arvalla.

 

Marjo Koistinen (52)
Taloushallinnon lehtori, Laurea ammattikorkeakoulu

Miikka Luukkonen (44)
#rahapodi-host & Head of Business Sales, Nordnet

Vesa Putula (52)
Sisäinen tarkastaja, Puolustusvoimat

LUE LISÄÄ: He ovat ehdolla puheenjohtajaksi
KATSO TALLENNE: PJ-ehdokkaat Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärjen tentissä

 

Hallituksen koko
(enemmistöpäätös)

Hallituksen koko on määritelty yhdistyksen säännöissä: puheenjohtaja ja 9-12 jäsentä. Vakiintunut koko viime vuosina on ollut 9-10 jäsentä sekä puheenjohtaja.
Äänestyksessä jäsenet äänestävät hallituksen kokoon mahdollisten vaihtoehtojen välillä. Eniten kannatusta saanut koko valitaan.

 

LUE LISÄÄ: Mikä on toimiva koko hallitukselle?

 

Hallituksen jäsenet
(suhteellinen listavaali)

Jokaisella äänestäjällä on yksi ääni käytössä ja se annetaan yhdelle ehdokkaalle. Mikäli ehdokkaat ovat useamman ehdokkaan listalla, saa listan eniten ääniä saanut listan kaikki äänet ja toiseksi tullut puolet. Valtaosa ehdokkaista on tänä vuonna yhden ehdokkaan listalla eli heidän vertailuluku = saadut äänet. Valituksi tulevat ne ehdokkaat, joilla on suurimmat vertauluvut.

 

Ekaterina Berdysheva (36)
Tapahtuman harjoittelija / Hallituksen jäsen, The Startup Shortcut Oy / Boost Turku

Minna Erkkilä  (34)

Johanna Farin (31)
Business Lead, Consultant, Qvik

Jori Hurula (31)
HR Partner, Accenture

Riikka Ilves

Marjo Koistinen (52)
Taloushallinnon lehtori, Laurea ammattikorkeakoulu

Otso Laakkonen (31)
Yrittäjä, Aikainen Oy

Miikka Luukkonen (44)
#rahapodi-host & Head of Business Sales, Nordnet

Anthony Owala
DB SCHENKER

Senja Parkkinen (35)
Digi Lead, Olvi Oyj

Vesa Putula (52)
Sisäinen tarkastaja, Puolustusvoimat

Anne Turunen (44)
Lehtori, projektipäällikkö, Laurea AMK

Ville Virkkala (31)
Financial Controller, Newsec

LUE LISÄÄ: Ehdokkaat hallitukseen esittäytyvät

 

Näin äänestät

 

Hallitus- ja puheenjohtaja valinnoista äänestetään sähköisesti oman mobiililaitteen tai tietokoneen kautta eVaali-järjestelmää käyttäen.

  1. Klikkaa vaalijärjestelmään tästä
  2. Tunnistaudu verkkopankkitunnuksilla
  3. Valitse, ketä äänestät puheenjohtajaksi
  4. Valitse, mitä hallituksen kokoa äänestät
  5. Valitse, ketä äänestät hallituksen jäseneksi
  6. Hyväksy äänestys

Hyväksynnän jälkeen ääni on annettu ja sitä ei voi enää muuttaa.

LUE LISÄÄ: Ohjeet äänestykseen.pdf

 

Yhdistyksen sääntömääräinen kokous la 6.11. klo 10 alkaen

 

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat eli päätetään mm. hallituksesta ja puheenjohtajasta. Lisäksi kuullaan katsaus kuluvan vuoden toimintaan. Kokous järjestetään hybridikokouksena.